Kisaähky

Pääsiäinen meni aikalailla koirien kanssa treenatessa ja kisatessa ja lopputuloksena kisaähky. Ensimmäistä kertaa Hilpin kanssa kisattujen agikisojen jälkeen ei seuraavia kisoja enää tullutkaan katsottua samantien intopiukassa. Koira oli taas ihan Super, mutta kaipa sitä alkaa pikkuhiljaa kyllästyttää oma mokailu. Miten sitä onnistuisi pitämään ajatuksen kasassa edes yhden kokonaisen radan ajan? Esa Muotkan pääsiäismaanantain agiradat olivat ihan huippukivoja ja Mujusen hypärikin mukavasti tehtävissä, mutta tällä kertaa tökki mm. vastakäännösten rytmitys. Ensimmäinen rata oli muuten oikea hyvän mielen rata. Ennen pituutta katkesi vain ajatus hetkeksi ja myöhästyin sen jälkeisestä poikkarista ja Hilpi livahti keppien sijaan hypylle. Kontakteilla olisi saanut vähän paremmin tehdä töitä, mutta muuten rata jätti kyllä kivan fiiliksen.

Toisena oli Mujusen hypäri, jossa oli Hilpille ehkä pahin mahdollinen alku, kääntyminen pituudelta ilman ratavauhtia. Tietoisesti valssasin myöhässä, joten vähän jouduin kalastelemaan sen jälkeen, mutta eipä kieltänyt pituutta, jes! Radan kiellot tulivatkin sitten meille hyvin tyypillisistä kohdista, mutta Mujusen suorat putket menivät kyllä näppärästi :)

Toinen agirata lähti kyllä liikkeelle melkoisella draivilla, mutta tällä radalla vastakäännössuunnitelmat eivät ottaneet toimiakseen ja jatkossa ymmärrän taas olla käyttämättä niitä turhaan. Lopussa loppui jo puhti omista jaloista ja Hilpiltä jäi loppusuora hyppimättä.

Nyt kun katselee reilun viikon jälkeen pääsiäisen kisaratoja, niin kyllä niistä jo hyvällä mielellä voi olla, menevät kuitenkin sinne pääosin onnistuneiden ratojen kategoriaan kaikki. Hiotaan vaan nyt sitten noita vastakäännöksiä ja poikkareita ja itseluottamusta ja kenties seuraavaksi kannatetaan vanhoja treeniseuroja kisamaksuilla. Ja olisihan nuo rotumestiksetkin kiva tapahtuma tässä keväällä. Mutta pääasia on, että treeneissä meillä on ollut viime aikoina ihan superkivaa ja ollaan saatu hienoja onnistumisia aikaiseksi! Kyllä se varmaan kisoissakin jossakin kohtaa loksahtaa kohdilleen.

Hilpin kaksi puolta. Sievä ja hillitty prinsessa...

... ja aina itsensä täysin likoon laittava työmyyrä :)

Pääsiäisenä kisailemassa oli myös Sella, kun osallistuttiin Tamskin tuplarallykisoihin lauantaina. Sellan ekat hallikisat rallyssa, mielenkiinnolla odotin, mitä tuleman pitää. Ensimmäinen rata olikin yhtä taistelua, sillä Sella oli aivan olemattomassa vireessä eikä tehnyt radalla yhteistyötä juuri lainkaan. Mokailuteema oli läsnä jo lauantaina ja eka rata hylkääntyi kuitenkin ohjaajan tehtävävirheestä. Taisin jollain kyltillä lähteä peruuttelemaan ilman toivetta uusia. Maaliin asti selviydyttiin ja huvittavaa sinänsä, että ilman hylkäävää virhettä olisi tuollakin esityksellä saanut hyväksytyn tuloksen kasaan. Mutta hyvä, että tämä rata ei jäänyt kirjoihin ja kansiin tuloksena, sillä siitä ei kyllä millään tavalla jäänyt hyvä fiilis. Ainut positiivinen asia oli huomata, että kyllä Sellakin treeniin vastaa, sillä se ei tällä, eikä kyllä toisellakaan päivän radalla, haukkunut lähdössä!

Toisella radalla virittely oli näemmä onnistunutta (minulle on edelleen aika mysteeri, miten tuo koira viritetään kisasuoritukseen), sillä mukana radalla oli Sella, joka työskenteli omalla tasollaan ja rata tuntui mukavalta ja helpolta. Muutama hihnan kiristyminen radalta, ja jotta ei ohjaajaa liian helpolla päästettäisi, viimeisellä kyltillä -10 pistettä siitä, että otin kolmen askeleen sijaan kaksi. Voi morjens, mikä moka taas :D  Mutta yhtä kaikki, radalta 88 pistettä ja viimeinen hyväksytty tulos ja tällä kertaa virallinen koulari RTK1.


Ekan radan jälkeen mietiskelin, että miksi mahdan itseäni yhä kiusata Sellan kanssa kisaamisella ja toisen radan jälkeen tuli taas ajatus, että miksikäs ei avoimenkin luokan vielä suorittaisi. On se kyllä omituinen otus, mitä kisaamiseen tulee. Samaan päivään voi mahtua monenlaisia kisasuorituksia :)

Kisakaverina oli myös ihana Santtu!

Pääsiäisenä käytiin myös tutustumassa Pirkanmaalaiseen nahkanuorisoon yhteislenkin merkeissä. Hilpi ja Sella olivat siis tässä jengissä porukan senioreita. Hilpi on niin hassu, kun se ottaa itsensä niin vakavasti yleensä. Kyllä se ihan mielellään kulki porukan mukana, mutta vielä ei voinut täysin rentoutua ja irrotella sydämensä kyllyydestä. Ehkä ensi kerralla. Sellan kanssa touhutessa sillä on taas kevään korvilla kaivautunut esiin pentumaisiakin merkkejä. Eilen se mm. keksi miten roikuttiinkaan niskanahassa kiinni. Sella ei taida olla ihan yhtä mieltä siitä, että kyseessä on positiivinen muistinvirkistys.

Sella on aina leppoisa oma itsensä :)

Nyt kuunnelkaas kakarat, Sella-tädillä on asiaa!

Voihan viski! Janakkala 20.3.

Jos jotakin viime viikonlopun kisasuorituksista ottaisi opiksi, niin kenties sen, että joko on opeteltava rytmittämään takaaleikkaukset oikein tai sitten on parempi luottaa omaan liikkeeseen ja valssaustaitoon ja ohjata edestä. Kolme mukavan ehjää rataa, kaikissa identtinen virhe huonosta takaaleikkauksesta. Niin, hyvin olisi ehtinyt valssatakin... Hilpi ei tällä kertaa kaahannut, ja oli jopa tavallista vaisumpi, mutta radat olivat todella tehtävissä, huippukivoja kaikki! Tavoitteena oli tulos ja se täyttyi reilusti, hyvä me!

Pääsiäisenä taas jatketaan kisailuja!

Sella sai tänään luksuskohtelua, kun oltiin ihan kahdestaan aamulla treenaamassa hallilla rallya ja loppupäivän se sai olla töissä mukana ja toimia projektituntiapurina - lenkkiseurana työssään valmiille :). Kuulemma totteli myös Bella-nimeä hyvin ;) Ekat oikeat kisaratatreenit puoleen vuoteen eivät nyt liikoja kisasuorituksille luvanneet, mutta ainahan Sella voi positiivisestikin yllättää. Kunhan muistaa, ettei liian vakavalla naamalla sen kanssa suorittamaan rupea. Sellalla on viime päivinä taas virtaa ja lystiä riittänyt, hupsu rouva!

Iltatyöapurit joulukuussa 2015.

Köyden varassa, kisaamassa ja treenaamassa

Köysirekvisiitalla varustettuja viikon takaisia kuvia jo niin ihanan keväisten hankien keskellä. On ne niin hupsuja ilmeineen.

Viikko sitten kaahaajaksi ryhtynyt Hilpi pääsi taasen kisaradoille kotikisoissa Jalosen Karin radoilla. Pari suurimmaksi osaksi ehjää rataa ja yksi kaahotushypäri suoritettiin valitettavasti ilman kellotettuja aikoja. Kas kummaa, kaikki virheet tulivat siitä, kun ohjaaja myöhässä. Ja tuo putki-puomierottelu... Hilpillä on hyvä mutta lyhyt muisti :) Mutta kyllä Hilpin uudenlainen itseluottamus kisaradoilla mieltä lämmittää, täytyy vaan itse ruveta ohjaamaan ja ennen kaikkea suunnittelemaan ohjauksia paremmin. Ohjaajan rataantutustumisen virtuaalikoira on ihan liian hidas. Elävää kuvaa kisoista on messenger-laatuisena parin radan verran.

Kotiläksynä meillä oli viime treeneistä vippaus (kuulostaapa tutulta, ihan kuin oltaisiin ennenkin näitä tahkottu ilman mainittavaa tulosta...). Yksittäisenä harjoituksena ajoitus ja liikesuunta on siinä tosi haastavaa, mutta radan osana se alkaa jo sujua liikkeen mukana paremmin. Kehittelin radanpätkän, missä pystyi myös treenaamaan viskileikkausta, sillä se me halutaan ehdottomasti mukaan kisaradallekin jatkossa.

Sella treenaili tänään lähinnä rallytokoa. Meillä on kisat buukattuna ja nyt täytyisi pikkuhiljaa treenikuuri saada käyntiin, että rohjetaan ja kehdataan kisoihin mennä. Vähän kuutamolla se on valeraskautensa kanssa tällä hetkellä, mutta ei nyt ihan toivotonta ollut avoimen luokan kylttien testailukaan. Päivittäistä takapäätreeniä nyt vain, niin ehkä se siitä taas lähtee sujumaan :)

Eikä sovi tietenkään unohtaa Sella-neidin syntymäpäiväjuhlintaa! Täydet kahdeksan vuotta kasassa, mutta vielä malttaa poseerata kakun kanssa. Onneksi kuvassa ei näy äänet, sillä melkoisen kärsimättömän uikutuksen kanssa kuvia räiskittiin :)

Paimentytöt

Kyllä se vaan niin on, että mitä enemmän koiran kanssa tekee ja kokee erilaisia juttuja, sitä enemmän niistä oppii. Tällä viikolla vierailtiin Sillanpään lammastilalla katsomassa, mahtaako tytöistä olla niiden alkuperäiseen käyttötarkoitukseen, eli toimimaan lammaspaimenena. Oppana meille toimi seurakaveri Sanna, Koira-Kehron pitäjä. Hilpille kerta oli ensimmäinen, kun se edes kunnolla näki lampaita, joten en lähtenyt edes arvelemaan sen reagointia. Nyt jälkeenpäin ajatellen sen käytös oli kyllä uuden äärellä hyvin ennalta arvattavissa. Sellalle kerta oli toinen lampailla, edellisestä kohtaamisesta olikin vierähtänyt kuutisen vuotta. Mutta, kuten nuorena tyttönä, tälläkin kertaa neiti osoitti suurta kiinnostusta lampaisiin ja niiden kanssa työskentelyyn (ja vähän vähemmän kiinnostusta minun kanssa työskentelyyn, niin tyypillistä ;)). Sella on hyvin vahva ja sinnikäs lampaiden kanssa, vaikkei vielä tiedäkään täysin, mitä niiden kanssa kuuluisi tehdä ja vireen säätely on vielä hankalaa. Mutta sen kanssa pääsi itsekin testailemaan ohjausta, ja täytyy myöntää, että vaikka koira oli hyvä, niin minulta ei luontaista paimennusviettiä löydy :)

Hilpin kanssa lähdettiin liikkeelle siitä, että lampaat haettiin pyöröaitaukseen toisesta aitauksesta ja reippaasti Hilpi ensiaskeleet lampaita kohden ottikin. Aluksi vain kuljettiin lampaiden perässä ja hiukan sytyteltiin siihen, että niiden takana uskaltaa ja pitää liikkua. Aika hämillään Hilpi oli ja sijaistoimintona putsasi aitauksen jätöksistä samalla, kun piti lampaita koko ajan silmällä ja väisteli pahimpia kuralätäköitä. Muutaman kerran se rohkeni lähestymään lampaita omatoimisesti.

Mitäköhän me oikein tehdään tuolla...

Reippaasti lampaidenhakuun!

Tauon jälkeen Hilpi oli asiaa pohdiskellut ja olikin selkeästi aktiivisempi lampaiden kanssa. Olimme aitauksessa kaksin ja selkeästi sillä oli halua yrittää työskennellä kanssani, vaikka homma jännittävää olikin. Kun se rohkistui, laskettiin myös liinasta irti. Turvanarun kadotessa muuttui homma taas pikkuisen epäilyttävämmäksi Hilpille, mutta saimme kuitenkin muutaman rohkean kokoamisen ja Hilpille hyvin tärkeitä itseluottamuksen vahvistumisen kokemuksia, kun se onnistui hallitsemaan lampaita. Hilpi oli kyllä niin tyypillinen oma itsensä tässä tilanteessa. Epäileväinen uuden jutun suhteen ja mielellään turvautuisi minuun, mutta halu työskennellä ihmisen kanssa ja suorittaa annettu tehtävä on kuitenkin sillä erittäin vahva. Mielenkiintoista olisi nähdä, mihin suuntaan tämä homma sen kanssa oikeasti sitten menisi. Täytynee siis käydä jokunen toinenkin kerta lampailla sytyttelemässä. Videolla on pätkiä sieltä täältä Hilpin lampaisiin sytyttelystä, mitä nyt kuvaaja kerkesi ottamaan :)

Sitten tuli Sellan vuoro ja mentiinkin työskentelyn toiselle äärilaidalle. Alkuun kaikki tuntui minusta aivan kaaokselta, rapa roiskui, vauhti kiihtyi ja itse olin aivan pyörällä päästäni. Sella oli niin jossain tiloissaan, kun se tuotiin sen äärelle, mihin se on tarkoitettu, että korvat katosivat saman tien. Jos kuusi vuotta sitten se oli vielä ensikohtaamisella kontrolloitavissa ja saatavissa käskyn alle, niin nyt oli kyllä hävinnyt viimeisetkin rippeet pehmeydestä ohjaajaa kohtaan :) Taas kerran voi todeta, että saalisvietti on Sellan vahvin moottori ja vireen hallinta on se, mitä on työstettävä. Voi kunpa tämän olisi tajunnut oikeasti jo vuosia sitten, niin olisi tuo agilityharrastuskin ollut vähän helpompaa. Tämä paimennuskerta olikin juuri tuon vireen säätelyn harjoittelun kannalta oikein antoisa. Kuten videoltakin näkee, Sellalle piti antaa aikamoista painetta ohjaajalta, jotta se kykeni tavoittamaan yhteiseen työskentelyyn sopivan mielentilan.  Mutta saavutettavissa se on! Kunhan saatiin suurimmat kierrokset laskettua, se työskenteli paikka paikoin oikein mukavasti ja äänentasokin hiipui pikkuhiljaa niin ohjaajalta kuin koiralta (niin, mitä tapahtuikaan ohjaajan zen-tilalle :)). Myös lampaista luopumisharjoitukset alkoivat vähitellen sujua. Se ei juuri ottanut nokkiinsa, vaikka tuli oikeasti lampaan pukkaamaksikin, mutta tuon episodin jälkeen huomasi, että sen työkalut alkoivat olla jo tähän kohtaan käytettyjä jumpittelevien lampaiden kanssa. Hampaita kun se ei osaa juurikaan käyttää :)

Minä hallitsen teitä!

Minä en näistä luovu!

Itse kun en oikein tiennyt miten aitauksessa toimia, niin Sellankaan toiminta ei aina ollut parasta mahdollista, mutta lopuksi se pääsi työskentelemään vielä pienen hetken Sanna-kouluttajan kanssa kaksin, niin johan alkoi touhu näyttää ihan oikealta paimennukselta. Se ei haukkunut yhtään ja liikkui maltillisesti herkkänä ohjaukselle, olihan se toki jo aika väsynytkin. Harmillisesti tätä ei tullut videolle, kun kuvaajakin oli jähmettynyt ihastelemaan sitä. 

Kaiken kaikkiaan oli kyllä oikein antoisa tutustuminen paimennukseen lajina. Vasta kotimatkalla sain itse jälkiviisastumisia omaan työskentelyyn ja aloin hahmottaa rintamasuunnan ja kepin käyttöä teorian tasolla. Pakko siis päästä uudestaan kokeilemaan käytännössä! Ja mikäs olisikaan Sellasta sen mukavampaa. 

Tää on niin kivaa!

Sella on kunnostautunut paimentamisen ohella myös rally-tokossa kuluneella viikolla. Tarkoituksena oli korkata avo-luokka vanhan seuran kisoissa Hattulassa viime sunnuntaina, mutta jossakin rally-tokon sääntökirjan ulkopuolella on maininta siitä, että siirtymäoikeus luokasta toiseen on tässä lajissa kaksi vuotta. Meillä kun oli RTK1-koulari hankittuna jo kolme vuotta sitten eikä kisatartteja sen jälkeen, niin eipä auttanut muuta kuin aloittaa homma alusta nyt virallisesti. Onneksi ylitoimitsija hoksasi asiaa kysyä jo aikaisemmin viikolla, niin saatiin paikka alosta vielä. Tietysti motivaatiota se söi melkoisesti, mutta eipähän tarvinnut jännittää kisassa sitä hihnanirrotusosiota. Rata menikin ihan mallikkasti vanhasta muistista, vaikkei hihnan kanssa  vuosiin treenattu ollakaan. Sellalla pysyi vire sopivana koko ajan ja ilme oli iloista, vaikkei se takapää onkin kankea liikkeissään. Miinuspiste radalta tuli sen varsin omaperäisestä 360 asteen käännöksestä vasemmalle ja kolme pistettä vähennettiin lähdössä haukkumisesta. Niin, mitään muutahan me ei oikeastaan ollakaan treenattu kuin lähtöä rallytokon osalta viime aikoina. Ja sitten kisoissa tämä ohjaaja ei muista seuruuttaa sitä lähtöön ja agilähdöksihän se Sellan mielessä kääntyi jälleen. Jatkossa muistetaan, että lähtö on yksi suoritettavista kylteistä ja valmista ei sanota ennen kuin mielentila on oikea. Lopputuloksena siis ensimmäisestä virallisesta rallytoko-kisasta 96/100 pistettä ja hyväksytty tulos. Josko sitten ensi vuonna avoluokkaan, kunhan ehdittäisiin nämä alostartit käydä alta pois. Hallikisat ei oikein houkuttele Sellan kanssa ja paikat kisoihin menevät niin aikaisin ja vikkelään, ettei vain agi-ilmoihin tottunut ihminen osaa niihin reagoida :)

Kisattiinhan me Hilpinkin kanssa viime lauantaina agia, tosin näistä kisoista ei jäänyt paljoa kerrottavaa. Hypärillä riman putoamisesta harmistuneena unohdin radan ja kympillä sitten sähellyksen kanssa maaliin, agiradat meni kontaktitreenaamiseksi. Kai tällaiset katastrofikisat vaadittiin, että nyt oikeasti opin pitämään pääni kontaktien kanssa enkä anna sen enää lipsua niiltä. Me ei niin haluta niiitä upeita treenikontakteja ja onnettomia kisakontakteja. Tämän viikon treeneissä koutsi oli sitä mieltä, että nyt loppuu sievä ohjaaminen ja haetaan vähän rokkiasennetta tekemiseen eli annetaan koiralle positiivista painetta enemmän suoritukseen, pysyy Hilpikin skarpimpana rimojen kanssa. Näillä mennään!

Rauman kisoista löytyi hienoja Topi Mäkisen ottamia agikuvia Hilpistä: