Sivut

Sella


Sella (Cinnaberry's Waltzing Trough) on 24.02.2008 syntynyt sileäkarvainen collienarttu. Sella on aina ollut varsin persoonallinen tapaus. Toisaalta hurjan helppo koira arjessa, kulkee aina kaikkialla mukana ilman huolta ja vähistä hetkahtamatta, eikä sillä ole ääni- tai alusta-arkuuksia. Se on myös perusterve koira, ilman suurempia vaivoja. Kokemattoman kouluttajan käsissä Sellan sanoisin olevan kuitenkin haasteellinen harrastuskoira, koska Sella on jokseenkin ohjaajakova ja varsin itsenäinen tyyppi, jonka motivointi olisi vaatinut alun alkaenkin osaavamman kouluttajan taitoja. Välillä sen kanssa tehdään huikeita harppauksia treeneissä ja yhdessä tekeminen on huippukivaa, ja toisena kertana koira saattaa todeta, että tee keskenäsi, en tänään jaksa keskittyä ja namit on kuivia. Kisaamista on aina varjostanut sen häiriöherkkyys ympäristölle (ts. ei ole tarpeeksi motivoitunut tehtäväänsä) ja vireen hallinta, sillä Sella menee helposti ylivireiseksi kisatilanteessa ja pääkoppa purkaa sitten kierrokset huutamisena, haukkumisena ja haahuiluna. Aina silloin tällöin agilityjumalat ovat olleet kohdillaan ja oikea vire ja motivaatio ovat kohdanneet myös kisatilanteessa ja onnistumisista on päästy iloitsemaan.


Sella aikuistui todella hitaasti ja sen suurimpia intohimoja nuorempana oli treenaamisen sijaan toisten koirien kanssa leikkiminen. Se on ollut hyvin koirasosiaalinen lähes koko ikänsä, mitä nyt jättisuuret lajitoverit vähän jännittävät ja leikatut koirat saattavat kummastuttaa ja joskus se saa kaverinsa hämmentymään jatkuvalla leikkilouskuttamisella. Vanhemmiten se on kiristänyt hieman nutturan nyörejään, ja tyytyy lähinnä tyynesti tervehtimään ja innokkaat pojat saavat kyllä kuulla kunniansa. Tuttujen kanssa voi sitten innostua juoksemaan muutamat vauhtikiemurat, mikään maratoonari Sella ei ole. Välineleikit ovat kuitenkin Sellan mielestä parhaita leikkejä kenties jäänteenä lapsuuden ja nuoruuden puuhista ranskanbulldoggiystävän kanssa. Sellasta ei terävyyttä tahdo saada esiin kaivamallakaan (paitsi korttipakkaa pläräyttämällä :)) ja luonnetestissä se oli sitä mieltä, että itsensä tai omistajan puolustaminen on melko lailla turhaa.
Toimintaa se kuitenkin elämäänsä kaipaa ja onkin koiristamme ensimmäinen, joka kyllästyy toimettomuuteen ja alkaa vaatia tekemistä. Nuorempana Sella oli hieman ujo piimä ja selvästi pidättyväinen vieraita ihmisiä kohtaan ja on edelleenkin aidosti yhden ihmisen koira. Aikuistumisen myötä se on oppinut suhtautumaan lempeällä tyyneydellä niin lapsiin kuin aikuisiinkin ja tutut saavat sitten osakseen myös serenadeja ja vinhoja hännänheilautuksia. Sellalla on riistaviettiä myös jonkin verran ja sitä on odoteltu kerran jos toisenkin takaisin lyhyiltä jahtireissuilta. Lampaisiin se on myös osoittanut syttyvänsä luonnostaan.


Sellan käytöksessä välillä huvittaa sen kaavamaisuus, se on todella kiintynyt rutiineihin ja sillä on omituisia päähänpinttymiä esimerkiksi tietyistä paikoista, joissa aina kuuluu aloittaa leikki tai uidessaan se ei mene veteen tai palaa rantaan lelua palauttamaan ikinä suorinta reittiä, vaan aina jotain tiettyä omaa kaavaansa noudattaen. Laumassa Sella tuntee oman paikkansa ja ottaa oman tilansa halutessaan eikä provosoidu mistään isotteluyrityksistä. Aina ei puhuta ihan samaa kieltä aivan erilaisen temperamentin omaavan Hilpin kanssa, mutta yhteenottoja ei ole tarvinnut pelätä. Sella ei ole mikään sylikoira ja yleensä vaihtaa rapsutteluhetken mielummin pallotteluun. Mutta voi sitä liikutusta aina niinä hetkinä, kun se huonon mielen sattuessa tulee lohduttamaan tai hellyyskohtauksen iskiessä pyrkii väkisin halimaan.


Sellan kanssa on tutustuttu pääasiassa agilityn saloihin ja vaikka tavoitteellisesta kisaamisesta on luovuttu pikkuhiljaa, niin treenaaminen jatkuu hyvän mielen treeneinä. Sella on taitava kääntyjä ja halutessaan myös vauhtia riittää ihan kivasti, vaikkei se mikään tykki ole. Se antaa anteeksi ohjaajan virheitä liikaakin kiltteydellään. Sella on vahvasti etupainotteinen koira ja välillä tuntuu, ettei edes tiedä omistavansa takajalkoja. Tässä onkin meille haastetta toisessa potentiaalisessa kisalajissa, rallytokossa, jossa alokasluokka jätettiin taakse muutama vuosi sitten ja nyt sitten herätellään uutta innostusta treenaamiseen. Näyttelyissä Sella on myös pyörähtänyt jokusen kerran osoittaen itsensä erinomaiseksi rotunsa edustajaksi ja omistajan mielestä se on ehdottomasti kaunein koira maan päällä. Sellan intohimona on metsässä piiloleikit ihmisten kanssa ja jälkien seuraaminen, niissä se osoittaa ilahduttavaa työskentelyintoa ja -asennetta.

Sella tulee aina olemaan se ensimmäinen oma, jonka toivoisi elävän ikuisesti. Se on ollut matkassa mukana elämän isoissa kuin pienissäkin hetkissä ja toivottavasti koemme vielä paljon yhdessä. Sella on mamin mussukka, aito prinsessa.
                                                                                                                                                  2.4.2015
 


Sella KoiraNetissä

Terveystulokset:
Lonkat: A/A; Kyynärnivelet 0/0, silmät terveet pentuna ja aikuisena.
Steriloitu.

Harrastustulokset:

agility maksi3
rally-toko: RTK1
näyttelystä ERI

Cinnaberry's Waltzing Trough 24.02.2008 - 01.02.2020. Eutanasia keuhkokasvainepäilyn takia. 

Sella 7 vuotta


  

Kuvissa Sella noin neljävuotiaana

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti