Hilpin loppukesä ja syksy on mennyt varsin mukavasti agilityn parissa. Kisoja enemmän on ehkä inspiroineet erilaiset treenit, joissa on keskitytty koiran taitojen kasvattamiseen. Muun muassa erilaisia erotteluja ja suullisia käskyjä on otettu treeniohjelmistoon ja tavoitteena on oppia tekemään aavistuksen suoraviivaisempaa agilitya purkamalla rytmitystä omasta tekemisestä ja lisäämällä työkalupakkiin koiralle itsenäisempää linjojen lukutaitoa ja yksinkertaisiin ohjauksiin tuloja. MM-kisojen virtaavia ratoja on myös päästy testaamaan, kiitos mahtavien isoon kenttään taipuvien treeniolosuhteiden, eikä se maailman kärki sentään liian montaa sekuntia edellä kulje. Mutta laji kehittyy koko ajan hurjaa vauhtia ja uudet tuulet ovat meillekin kovin tervetulleita!
Nollat ovat meille aina vaan kiven alla kisoissa, vaikka hyviä ratoja on syksyllä juostukin.
Alkusyksyn kohokohtana oli piirinmestaruudet, jotka käytiin tänä vuonna Takkujen kentällä. Yksilökisassa ei piirinmestaruudesta taisteltu, mutta joukkuekisassa sm-joukkueella tehty revanssi tuotti tulosta ja kotiin lähdettiin kultaiset mitalit kaulassa! Virheetöntä suoritusta ei ihan joukkueradallakaan saatu tehtyä, mutta kyllä se vaan on superhienoa jakaa onnistumisen ilo toisten kanssa. Toisten suorituksia jännittäessä se urheiluhenki on kyllä parhaimmillaan!
Kisakentille paluu SM:ien jälkeen on sujunut enemmän kuin mukavasti. Vaikka pakkaa sekoittamassa on kesäkokeilumme juoksu-A ja kontaktien kanssa on kisavireessä tekemistä, niin muuten meno tuntuu paremmalta kuin koskaan. Kahdet kisat ehditty kisata sitten arvokisojen ja ensi vuoden arvokisoja silmällä pitäen on nollatilikin avattu tuplaten. Tämän mukavammin ei voisi kautta aloittaa kyllä!
Ensimmäinen testi juoksu-A:lle oli Raumalla agipitseissä. Kisat oli samalla collieiden rotumestaruudet ja pääsin starttaamaan joka radan kaksin kappalein Ainon ollessa myös ohjattavanani. Ohjauksellisesti Aino ja Hilpi ovat kyllä jokseenkin kaukana toisistaan, mutta haasteet tuovat jännitystä elämään!
Stefanie Semkatin rata oli rotumestaruuden kannalta ratkaiseva ja harmillisesti pieni ajatuskatkos vei mahkut Hilpin kanssa tästä tittelistä taistella. Rataprofiili oli kyllä meille sopiva vääntöineen, mutta parempi tuuri ensi kerralla!
Seuraavallakin radalla Hilpi unohti, että vain A juostiin eikä myös puomia. Hupsis!
Hypäri oli simppeli vauhti-ilottelu, Hilpille kuitenkin päivän saldona tuplavitonen rimasta. Ainon kanssa yhteistyö parani rata radalta ja tältä kisattiin nopein collienolla!
Kuva Heidi Malmivaara
Kuva Heidi Malmivaara
Huippulassiet :)
Kotikisoissa kuun vaihteessa kisattiin rennolla otteella ja tuloksissakin tämä näkyi. Hilpille tuplanolla Laitisen ja Teilerin radoilta sijoilta 2. ja 1. Kauniit linjat ja A:kin toimi kivasti, kylläpä tehtiin hyvää yhteistyötä!
Ajatukset pyörii vieläkin niin vinhaa vauhtia viikonlopussa, että kaipa ne on saatava kirjoitettua ulos, jotta keskittymistä riittäisi myös muuhun. Tähän astisen harrastamiseni ikimuistoisimmat hetket on nyt koettu ja liikutus ja kylmät väreet iskevät väkisinkin näitä muistellessa.
SM-urakka alkoi lauantaina joukkuekisassa helteisessä kisapuistossa. Petteri Kermisen rata oli varsin sopiva hyvin kääntyvälle koiralle, vaikka tarkkana saikin olla. Hilpi oli varsin varma suorittaja, vaikka radalla tulikin meille muutama tuttu pikkuvirhe, jotka olisi kyllä huolellisemmalla ohjauksella vältetty kaikki. Kontaktit olivat supervarmat, vaikka A:lla tehdyt viimeistelytreenit tässä vähän kostautuivatkin jatkon kannalta koiran fokuksen ollessa palkkaa odottavasti esteiden sijaan ohjaajassa. Itse olin aavistuksen ylivarmisteleva, vaikkei liiallista jännitystä ilmassa ollutkaan. Joukkueessa pitää kuitenkin tehdä tulos ja se me tehtiin! Ja Hilpi kasvatti joukkuekoiran meriittejään myös varsin vähän aikaa kuluttavalla keppivirhekorjauksellaan :)
Joukkueradan tulos 15. Tamskin maksit -joukkue jäi valitettavsti ilman tulosta kokonaiskilpailussa.
Kuva Miira Ikonen
Kuva Irene Erling
Kuva Rita Larjava
Radan jälkeen oli superhyvä fiilis seuraavaa päivääkin ajatellen!
Uni maistui kisaurakan välissä Imatralla mummolassa.
Sunnuntai olikin keliltään erilainen sateineen ja ukkosen jyrinöineen, mutta se ei kuitenkaan meidän kisatunnelmaa latistanut. Hilpi on säänkestävä koira silloin kun ollaan agiradalla, ei haittaa helteet tai rankkasateet. Maksien karsintaradalle lähdettiin numerolla 174 rankingin osoittamassa järjestyksessä. Saatiin siis aamu ottaa rauhakseltaan ja tutustua rataan streamin välityksellä. Ensimmäinen ajatus Rauno Virran karsintaradasta oli hyvin positiivinen ja olo säilyi aina omaan suoritukseen asti. Vieläkin on vaikea uskoa, että me ensikertalaiset todella tulimmekin maaliin nollatuloksella. Muistikuvia radalla olosta ei juuri ole, mikä toisaalta kertoo siitä, että me tehtiin koko homma aika flowssa. Kontakti koiraan säilyi koko ajan, mistä olen kyllä erityisen ylpeä. Taisin muutenkin olla jo lähes tiimiläiseni tasolla tällä radalla, ainut tietoisesti varmisteltu ja näin huonosti ajoitettu valssi oli muurilla. Mahtavaa, että yksi elämän onnistuneimmista kisaradoista osuu juuri arvokisoihin! Lopulta olimme karsintaradan 30. koirakko jääden kärjestä reilu 2,5 sekuntia, eli finaaliin päästiin starttaamaan myös hyvistä asemista (30/61).
Kuva Timo Vallius.
Kuva Timo Vallius
Kuva Timo Vallius
Kontakti loppuun asti!
Karsinnan ja finaalin välissä olikin noin kuusi tuntia aikaa pidellä sadetta ja ottaa niin rennosti kuin mahdollista. Finaali ei kyllä liiemmin edes jännittänyt, niin fiiliksissä vain olin siitä, että siellä kisataan! Tarkoitus oli vain vetää niin täysiä ilman mitään paineita! Sandra Deiddan finaaliradan suorituksesta päällimmäisenä mielessä on se, kun ennen vapautusta katson lähdössä odottavaa Hilpiä ja mietin miten uskomattoman hieno koira se on. Alun puomiputkierottelu oli tuossa tilanteessa meille ennakoimattoman vaikea, loppurata olisi ollut Hilpin kanssa sujuvasti mentävissä tarkalla ohjauksella ja pikkulipsumisista huolimatta olen myös tähän tekemäämme kokonaisuuteen tyytyväinen! Tärkeintä on tunne ja se kun tietää, että toiseen voi luottaa sataprosenttisesti ja sellainen olo tuolla radalla oli. Ennen keinua tullut rankkasadekuurokin sai vain hymyilyttämään, on meitä jo monessa liemessä keitetty!
Kuva Rita Larjava
Kuva Rita Larjava.
Kuva Rita Larjava.
Ja nyt alkaa armoton hehkutus. Mulla on niin käsittämättömän upea koira, jonka kanssa on niin täydellistä päästä jakamaan näitä hetkiä. En pidä lainkaan itsestäänselvyytenä, että vuoden isoimmissa kisoissa koira tekee parhaimmalla kisatasollaan ja jaksaa vetää täysillä koko viikonlopun ja vielä juoksuajastaankin piittamatta. Hilpi taitaa olla sitä mieltä, että mitä isommat kisat, sen varmemmin vedetään :). Se on niin huippu-urheilija! Tästä saavutuksesta erityisen hienon tekee myös se, että koira on marginaalirotuinen maksiagilityssa tällä tasolla. Olihan se niin siistiä kaikkien huippujen bc-koirakkojen keskellä mennä ylpeänä lassien kanssa. Hilpi on niin mun ainutlaatuinen aarre <3
Mahtavan kokemuksen tästä viikonlopusta teki myös meidän kannustusjoukot. Hengessä mukana olleet tai ihan livenä paikan päällä kannustaneet ihmiset ovat tosi tärkeitä tsemppareita, arvostan niin paljon meidän matkan mukana elämistä! Kun radalta ensimmäisenä poistuessaan kuulee huudon "Hyvä Sari!", on kai sitä itsekin uskottava, että hyvin meni.
Ulkokisaturnee jatkui Sastamalassa 13.5.2017. Tässä kohtaa voisi kai todeta, että kyllä Hilpi Hilpin tuntee. Hilpi nimittäin kuittasi nollavoiton tuomari-Hilpin hyppyradalta heti alkajaisiksi. Tuomari halusi palkintojenjaossa yhteiskuvan harvinaisen kaimansa kanssa :)
Kuva Kristiina Silveri (kuten muutkin tämän jutun kuvat)
Pirttikosken agiradat olivat myös varsin mukavia, ekan radan pelastelut kosahtivat valitettavasti keinusäätöön ja toisella radalla se meidän haastavin este, pituus, toi taas mutkia matkaan huonon ohjausvalinnan myötä ja loppu menikin hosumiseksi.
Pari kuukautta sitten aloiteltiin vähän esteklinikkahommia. Putkiin haettiin itsevarmuutta ja keppien avokulmaa on alettu työstää post-it lapuin ja ohjurin turvin. En muistanutkaan, kuinka palkitsevaa on opettaa koiralle taitoja. Juoksu-A-projektia odotellessa!
Lopullinen valmistutuminen ja viimeistely SM-kisoihin ei meidän kohdalla sujunut kuitenkaan ennalta oletetusti. Toukokuun vikalla viikolla Hilpi alkoi leikkien yhteydessä keventää toista etujalkaansa hetken aikaa ja sama toistui seuraavana päivänä agitreenien yhteydessä. Seurauksena siis sairasloma kolmea viikkoa ennen H-hetkeä. Kipureaktiota ei sitä tutkineista eläinlääkäreistä kumpikaan saanut aikaan, vaikka kuinka käänneltiin ja paineltiin ja liikeradat ja levon jälkeen liikkuminen oli normaalia. Lääkkeeksi siis lepoa ja laseria, epäilynä pieni lihasperäinen vamma. Lahjattomat treenaa, näin se on nähtävä. Kahdet viimeistelytreenit ehdittiin kuitenkin ottaa ennen kisoja kokeeksi, ja koira on ollut oireeton. Helpotuksen huokaus.
Tämä viimeinen viikko on nyt malttamattomina odotettu lähtöä kohti Lappeenrantaa! Kisavarustus on saatu kohdilleen ja pian ollaan elämässä meidän unelmia! Me aiotaan niin nauttia tästä mahdollisuudesta, wuhuu!
