Sivut

lauantai 28. syyskuuta 2013

Jänesniemen koulutuksessa 28.9.13

Aamupäivä vietettiin Hilpin kanssa taas Herwoodissa agilitya opiskelemassa, tällä kertaa Elina Jänesniemen johdolla. Yritän nyt parhaani mukaan muistella, mitä oppeja saatiin. Päivän rata oli alla ja me ehdittiin omilla vuoroillamme tehdä jopa esteelle 18 saakka. Myös loppupätkälle sai kivoja ohjausideoita, jotka täytyy laittaa talteen.


Päivän teesinä oli se, että koiralle ohjataan esteiden välit, ei esteitä. Pitäisi aina miettiä mihin suuntaan haluaa koiran suuntaavaan estesuorituksen jälkeen ja toimia esteiden välillä siten, että koiran linja on sujuva. Ja tämä toiminta pitäisi ajoittaa siten, että ohjaus on tehty aina kaksi laukkaa ennen koiran valmistavaa laukkaa. Eli liiku, mene -käskyt olivat yleisiä kommentteja Elinan suusta tänään :). Eka puolisko me tehtiin esteväliä 1-4, sillä vauhdissa neloselle suunnittelemaani saksalaista sai hieman jankata. Sivuttaisen hypyn tarjoamisharjoituksilla saatiin Hilpi hoksaamaan, mitä tässä pitikään tehdä, ja lopulta saksalaiset lähtivät sujumaan. Jatkossa Elina suositteli, että otetaan aina heti aluksi verkko avuksi, jotta koiralle ei tarjoudu esteen ohittamisen mahdollisuuksia kertaakaan.

 Toisella pätkällä sitten paineltiinkin menemään vauhdilla, ensin 5-9 väliä. Seiskan ja kasin väliin tehtiin Elinan selkeä suosikkiohjaus - sylkkäri - mikä onnistuikin heti ekalla, vaikka Hilpille ne ovatkin hieman vaikeita olleet. Seuraavaksi tehtiin 9-11,  putkelle pitää muistaa tehdä jarru, ttei putkesta ulostulo valu, persjätön kanssa välille 10-11 oli ohjaajalla ajoitusongelmia (käänny jo!, kontakti koiraan!), mutta 11 hypylle tehty saksalainen sujui hienosti, Hilpi ei epäröinyt yhtään millään toistolla. Viimeisenä pätkänä esteet 13-18, tässä saikin sitten taas ohjaaja liikkua. Tärkein koiraa ohjaava asia on jalat ja törkkäyksiä päästiinkin harjoittelemaan tässä ja omaa rytmitystä. Jos olin tarpeeksi edellä homma toimi, jos jäin ihmettelemään ja varmistelemaan, olin myöhässä ja Hilpi oikein haukkumalla komensi huonoa ohjausta :) Ei saisi kyllä yhtään jäädä varmistelemaan, vaan luottaa koiraan, se kyllä menee ne esteet, joita sen nenän edessä on.

Hyviä harjoituspätkiä jäi meiltä vielä tekemättä, kuten esteiden 26-28 välistävedot ja sylkkäri sekä pussille tehtävä vastakäännös (kerrotaan koiralle tiukka kääntyminen pussin jälkeen). Uusi ajatus tämäkin, kaikkia ohjauksia voi tehdä tarpeen mukaan myös putkella ja pussilla.

Kaiken kaikkiaan jäi kyllä hyvä fiilis siitä, että ollaan tehty tähän mennessä oikeita asioita pennun kanssa ja samalla tavalla jatketaan. Hilpi sai kiitosta estehakuisuudesta ja motivaatiosta. Palkkaustaidoissa olisi ohjaajalla parantamisen varaa, lelun kaivaminen taskuista on kyllä toivottoman hidasta :P. Koira pitäisi myös opettaa kestämään sitä, että ohjaaja ohjaa lelu kädessä. Kotiläksyinä meillä siis saksalaisia ja koiraan luottamista. Rimoja Elina kehotti myös nostamaan ekojen juoksujen jälkeen jo jonkin verran. Kiva oli huomata, että aika monet Elinan jutut olivat jo meidän omista treeneistä tuttuja, Tanja on myös tehnyt läksynsä hyvin ;).

Piristykseksi syksyyn tytöt saivat tällä viikolla ihanat, uniikit lämmittely ja -jäähdyttelylenkkipannat ja -hihnat, kun Tanja-koutsin intohimo on nykyisin agilityn lisäksi punominen:


Hilpi -pikkutiikeri


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti