Sivut

torstai 5. kesäkuuta 2014

Huippuhauskaa liitelyä

Jos edellinen kisapäivitys oli hieman turhautumisen sävyttämä, niin nyt on onneksi aivan toinen ääni kellossa. Ja eri koira ohjaksissa. Hilpin kanssa episteltiin Nokialla eilen ihan huippufiiliksellä. Kisarataan tutustuessani totesin joutuvani melkoiseen kilpajuoksuun koiran kanssa, kun tarjolla oli suoraa ja suoraa ja vähän vielä suoraa. Ohjaustekniikoita ei auttanut nyt liiaksi muistella vaan toivoa vaan, että koira uskaltaa irrota ja itse muistaa pitää kontaktin koiraan aina esteiden välissä (kontakti-lukitus-ennakointi -mantraa päässä hokien). Ja aikamoisen hyvin me hoidettiinkin Hilpin kanssa omat osuutemme, tuloksena kisoista tuplanolla ja maksimöllien voitto! On tuo koira vaan niin mahtava pieni raketti. Ja A:n kontakti vauhtisuoran jälkeenkin piti, huippua!



Videon kuvakulma ei parhaiten todista Hilpin hienoja putkiin irtoamisia, mutta kyllä se vaan upeasti niihin lähti.


Tänään nautittiin kesäpäivästä järven rannalla. Sella on ihan onnesta sekaisin, ja leikkisi ja uisi vaikka kuinka ja paljon. Hilpi on nyt toisten juoksujensa jälkeen mielestään niin iso tyttö, ettei oikein aina Sellan leikkiyrityksille lämpene (tai sitten lämpenee vähän liikaakin ;)). Eiköhän yhteinen leikkisävel laumassa taas pikkuhiljaa löydy, kun Hilpi malttaa vähän löysätä piponnyöriään.


Nam!


Rantautuminen autiolle saarelle

Enää täytyy selvittää miten täältä pääsee pois.

Kuka leikkisi mun kanssa?










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti