Sellaista koiranelämää: Unelmista totta?

Agilityunelmoinnille on taas entistä enemmän syytä - Hilpi on kuin onkin kolmosluokkalainen! Riman kisoissa 22.11 ei tällä kertaa Johanna Wutrichin käsi noussut kertaakaan meidän hyppyradan aikana ja nollatulos riitti vielä ykköspallille palkintojenjaossa! Kuinka supersiistiä!

Rata itsessään oli kyllä simppeli linjoiltaan ja suoritus oli aika perusvarma lukuun ottamatta ensimmäistä putkeenlähetystä, jossa tiesin kyllä tutustuessa, ettei saa ajautua liian lähelle putken suuta, mutta meninpä kuitenkin sinne rynnimään tuttuun tapaan :) Jännityksellä odotinkin maaliin tultua, että saatiinko tästä kielto, mutta onneksi ei. Sekunti jos toinenkin siinä putkisäädössä aikaa kului, mutta silti maaliin tultiin ajalla -12,71 ja etenemällä 4,84m/s.

Onnellisina kolmosluokkalaisina olikin sitten mukava osallistua viime viikonloppuna Jänesniemen koulutukseen. Elina keksi taas meille liudan kotiläksyjä treenattavaksi, nyt näitä keskeneräisiä taitoja oikeasti jo tarvitaan kisaradoillakin. Putkikontakti-erottelu radan osana, vastakäännökset ilman rytmitystä ja leijeröinnit putkesta putkeen läksylistalle. Lisäksi olisi syytä ottaa huomioon laukanvaihto, mikä tietysti on tällaiselle ei hevosihmiselle ihan uusi juttu. Mutta olipahan huippukivat treenit taas hauskalla porukalla, mahtava Elina-ope!

Koulutuksesta muutama videonpätkä koosteena.

Hilpin kanssa on myös otettu asiaksi oppia uutta tottelevaisuudesta. Ollaan käyty tokokurssilla saamassa uusia vinkkejä oppimiseen ja treenaamassa kunnon häiriössä. Tähän saakka huikein tokosuoritus on ollut eilinen paikallaistuminen. Kaksi Hilpin vieressä olevaa koiraa lähti rivistä laukaten pois (tätä häiriötä nimenomaan treenattiinkin, kouluttaja nerokkaasti toi riviin paikalla pysymättömän koiransa) ja vaikka asia hirveästi hämmensi Hilpiä, niin takamus pysyi maassa eikä suusta päässyt ääntäkään, hieno koira! Reilu viikko sitten olin myös seuraamassa tokokisoja monen vuoden tauon jälkeen ja uusi avoin luokka näytti niin kivalta (ja pitkältä!), että pakkohan niitä liikkeitä oli päästä testailemaan ihan harrastelumielessä. Lauantaina omatoimitreenit siis vaihtuivatkin agista tokoon ja Hilpi opetteli ruutua ja merkin kiertoa. Tällaiset tehtävät se kyllä nappaa varsin nopeasti, voi kun seuraamisen kanssakin olisi yhtä vaivatonta. Edelleenkään ei olla mitään järkevää saatu sillä saralla aikaiseksi, mitä nyt ollaan vähän luopumisharjoituksilla koitettu saada vähennettyä sen ohjaajan kyttäystä perusasennossa ja liikkeessä. Aika näyttää, saadaanko näitä tokojuttuja koskaan koetasolle vai jääkö ne vain tuomaan virkistävää vaihtelua arkeen. Joku tokoilija saisi kyllä epäilemättä Hilpistä oikein pätevän kisakaverinkin, sillä kun tuota työintoa riittää!

Tää tokoilu on aika hauskaa, mutta missä ne esteet on?

Sellakaan ei ole juuri siskoaan huonommaksi jäänyt viime aikoina, mitä tulee treeni-intoon. On ollut mukava huomata, että uudessa häiriöisemässä hallissakin se pystyy keskittymään ja on jopa motivoituneempi rallytokoilija ja tokoilija kuin agiliitelijä. Kenties voisi siis harkita hallikisojakin rallyssa, kunhan saadaan antidoping-varoajat kulumaan. Sella on nimittäin jokunen viikko sitten ollut luomen sisäpinnalla kasvavien ripsien poistoleikkauksessa. Harmillinen vaiva sille niistä tuli ja vaati kuusi eläinlääkärikäyntiä, ennen kuin lopullinen vaiva diagnosoitiin ja siitä selvittiin toistaiseksi. Jatkossa silmävaivojen kanssa suuntaan kyllä saman tien erikoistuneelle lääkärille, jottei turhia tarvitse maksella (näitä ripsikäyntejä kun ei vakuutuskaan korvannut, pöh). On se kummallista, että koira on muuten terve, mutta onnistuu kaikki mahdolliset silmävaivat itselleen hankkimaan. Näitä ripsiä ei ole virallisessa silmätutkimuksessa pari vuotta sitten edes todettu, joten eipä minullekaan tullut mieleen, että tällä kertaa silmävaiva voi olla täysin niistä kiinni. Mutta nyt köyhempi, jatkossa taas viisaampi :).