Sivut

lauantai 31. elokuuta 2013

Elovenatytöt

Viime sunnuntaina lenkkeiltiin mummolan maastoissa ja tytöt pääsivät poseeraaman niin kauniissa ympäristössä.  Vaikea on valita parhaimpia, siksi näitä taas jokunen on laitettava näytille.




Tuolla on Olli-orava!













Ette löydä mua!









On ne vaan niin kauniita koiria :) Tänään pääsi tyttöjen kauneus myös virallisempaan syyniin ryhmänäyttelyssä kotikonnuilla. Hilpi oli taas takuuvarma esiintyjä, se seisoi kauniisti ja liikkui loikkimatta. Valitettavasti charmilla ei näitä missimittelöitä voiteta. Hilpi sai ihan kivankuuloisen arvostelun (yhdessä henkilökunnan kanssa yritettiin saada selvää siitä, kehätoimitsijan käsiala oli kuin lääkärillä konsanaan), joka vapaasti suomennettuna kuuluu jotenkin näin:

"Kokonaisuudessaan feminiininen, hyvä pää, saisi olla vahvempi (markerad?) leuka, hyvät korvat, hieno kaula, saisi olla enemmän eturintaa, riittävät kulmaukset edessä ja takana, hyvä runko ikäisekseen, mutta tarvitsisi lisää massaa, riittävä luusto, tarvitsee vakautta liikkeisiinsä." PEK1. Äke Cronander, Ruotsi


Kunniapalkinto siis meni taas kerran sivusuun, vaikka kehityskelpoinen tuo kuitenkin näyttäisi olevan. Mutta kun ei meille palkintoja anneta, niin me ostetaan ne sitten itse :) Syötiin siis pullaa (massaa lisää, heh :)) ja Hilpi sai oman possuressun - ansaitusti.


Sella saikin sitten odotella useamman tunnin omaa vuoroaan, eikä ollut vaikea arvata, mikä fiilis tästä seurasi. Sella todella joutui omasta mielestään kehään ja esiintyminen oli sen mukaista. Taisteluvoittona kuitenkin tuloksena ERI ja varsin pikaisesti hoidettu arvostelu kuului näin:

"Good head and ears. Good front. Deep chest. Level back. Good front movement, a little narrow behind at the hocks."     Avo eri3 Annamari Tarjan, Unkari

Sellakin sai suorituksestaan palkinnoksi nakkia :)

Siinäpä taas näyttelyä meille kerrakseen, kasvetaan taas vähän ja katsellaan myöhemmin, josko sopivia tulisi vastaan. Täytyyhän Hilpille ainakin se valio-H käydä hakemassa virallisista, kun ikää on tarpeeksi :).

Onneksi kauneus on katsojan silmässä - omat mussukat ovat aina niitä kauniimpia missejä tottakai.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti