Opitaan, luovutaan mutta ei luovuteta

Opettavainen viikonloppu taas kaikkinensa takanapäin koiraharrastuksen parissa. Lauantaina kisattiin Hilpin kanssa aikaisempia kisakokemuksia uhmaten jälleen SDP:llä Nybergin ja Luomalan radoilla. Tavoitteena kisaradoille oli ekasta yrittämästä onnistuvat kepit, sillä niitä ei ole juurikaan tuolla hallilla vielä meiltä nähtykään jostakin syystä. Aika hyvin onnistuin sysäämään muut tulostavoitteet mielestä pois ja hyvällä fiiliksellä kisaamaan lähdettiinkin. Ensimmäisellä radalla yleisön kuhisemaan sai keskelle rataa raahattu pöytä. Täytyy myöntää, että kyllä itselläkin muutama vatsaperhonen lisää tässä kohtaa tuli, sillä maksipöytää ei olla taidettu nollaratatreenissä koskaan tehdä ja muutenkin pöytätreenit on laskettavissa omana agiesteenään puolikkaan käden sormin. Arvailujen varaan siis jäi, tajuaako koira kisavireisenä sitä lainkaan, saako se pysäytettyä sen päälle vauhtinsa ja pysyykö se siinä viisi sekuntia. Toisaalta ei voi olla kuin iloinen siitä, että se nyt ilmestyi sinne tässä kohtaa kisauraa eikä sitten joskus sm-kisoissa ihmetellä, että tämmöinenkin este on olemassa.

Hilpi oli aika kaahausvaihteella liikkeellä tällä kertaa, eikä radan alussa olleen puomin kontakti sitten pitänyt, varsinkaan kun ohjaaja vääntää valssiaan liian myöhään sen perään.  Näppäränä tyttönä se kyllä itsekin huomasi mokansa ja tulkitsi myös valssin ohjaajan korjauskehoitukseksi ja oli jo korjaamassa sitä hyllyn arvoisesti. Oikeasti olisi taas pitänyt ottaa koko puomi uudestaan ja poistua tyytyväisenä radalta, mutta kylläpä vaan tuo pöytä nyt houkutteli jatkamaan (ja vielä ihmettelen, miksi meillä on kisakontaktit paljon epävarmemmat kuin treenikontaktit, hyi hyi :)). Muuri oli taas kerran herkässä tuollaisen sähläyksen jälkeen, lisää vaan häiriötreeniä tähän. Kepeille olin alunperin suunnitellut päällejuoksua varmempana ohjausratkaisuna, mutta kun nyt kerran oli jo hylly alla niin testattiin taas hetken mielijohteesta takaaleikkausta, ja sehän toimikin kivasti. Ja se pöytä - me selviydyttiin siitä! En kyllä muista koska olisi viisi sekuntia tuntunut niin pitkältä ajalta enkä tainnut edes hengittää sinä aikana, etten vahingossa tule pienellä liikkeellä vetämään koiraa sieltä alas :) Pieni rytmitysmoka tuli vielä radan loppupuolella Hilpille, taisi olla molemmilla jo vähän kiire maaliin tässä kohtaa. Hilpin pöytärata on myös ikuistettu videolle. Videota katsoessani vasta havahduin, että voi kauhistus, se on ruvennut nyt tosissaan lintsaamaan lähdöissä, koska peppu nousi jo kaksissa edellisissä kisoissakin. Osittain tämä on varmaan sen takia, että treeneissä en sitä aina istuta väleissä, jos rataa tehdään pätkissä. Mutta jatkossa täytyy olla tarkkana tämän jutun kanssa, ettei tule kokonaan tavaksi!

Toinen rata oli heti edellisen perään, hiki ei ehtinyt kuivua välissä :) Tämä rata oli pitkästä aikaa meiltä kyllä melkoisen optimaalisilla linjoilla suoritettu, virtaava kokonaisuus. Montakohan kertaa vaan täytyy ohjaajan mokata kontaktin pidon kanssa, että ottaa opiksi? Loppusuoralle päästyämme olin kertakaikkisen onnellinen onnistuneista kepeistä ja rohkeista ohjausratkaisuistani, että jätin koiran sitten yksistään tulemaan viimeiset kolme estettä. Ja kuinkas käy - rimoista kuuluu kops. Taas voi kysyä itseltään, näinkö, millä osalla koira riman tiputti. En. Radan lasken kuitenkin henkisten nollien kokoelmiin, sillä se sisälsi niin paljon onnistumisia tuosta sadasosasekunnin nukahduksesta huolimatta. Taidettiin tehdä myös hallikisojen etenemäennätyksemme, vauhdin ja hallittavuuden yhdistelmä on siis paranemaan päin. Videoijaa ei tälle radalle harmillisesti löytynyt eikä tamskin onlinekamerakaan tainnut tuohon aikaan toimia.

Tänään sitten vaihdettiin lennosta lajia, kun päästiin kovasti odotetulle Kivimäen Riitan tokoyksärille. Toiveissa oli kuinkas muutenkaan kuin saada apua perusasentoon ja seuraamisen opettamiseen. Kun itse on lajissa täysin vasta-alkaja, niin on enemmän kuin arvokasta saada kokeneen kouluttajan näkökulmaa siihen, miten hommaa lähdettäisiin rakentamaan. Ja Hilpin tuntien ainut järkevä vaihtoehto on opettaa tarjoamisen kautta niin oikea perusasennon paikka kuin seuraaminenkin. Saatiin Riitan hyväksyntä sille, että perusasentoon tullaan takaa kiertäen eikä mennä tässä valtavirran mukana, jos tuo tapa koiralle on luontevampi. Oikea perusasennon paikka tehtiin nyt ensi alkuun ohjaajalle selväksi ja nyt yritetään saada se koirankin mieleen. Avuksi tässä nyt alkuun sivulla tassutargetti, johon tulemista se saa alkaa tarjoamaan eri kulmista. Hyvään alkuun tässä päästiinkin jo, täytyy vaan muistaa vähitellen targettia häivytellä. Toiseksi korjailtiin Hilpin ryhtiä, tässäkin annettiin sen tarjota päänsä tuomista ylemmäs ja lähemmäs, ja tästä heti palkka. Kun saadaan tuo perusasento kuntoon, niin päästään sitten Riitan vinkeillä myös seuraamista aloittamaan. Nyt vaan tarkasti kiinni sovituista kriteereistä, namit pois nyrkeistä, palkkauslinja vakaaksi ja seuraamiskäsky superkivaksi jutuksi, niin eiköhän tämä seuraamisopettelu tästä käynnisty, täytyy vaan tehdä tarkka treenisuunnitelma, ettei tästä nyt lipsuta.

Treenattiin myös yhtä koiran tärkeimmistä pohjataidoista, eli palkasta luopumista. Hilpihän on opetettu luopumisen kautta peruuttamaaan ja tämä onkin juurtunut enemmän kuin syvälle sen liikekieleen ja sitähän se tarjoaa luopumistilanteissa jatkuvasti. Nyt täytyy saada tuo peruuttaminen ärsykekontrolliin ja ottaa sen sijaan luopuminen avuksi siihen, että koira ei häslää vaan ottaa keskittymismoodin päälle (eli käytännössä on tekemättä mitään), kenties sitten näiden harjoitusten kautta saadaan sitä tyyneyttä tokoiluun, niin hupaisaa kun tuon jatkuva elehtiminen ja yrittäminen onkaan.

Paljon on taas ajatuksia ja eväitä meidän tuleviin treeneihin molemmissa lajeissa,  ja mikä parasta, intoa!

Paljon on pienellä nahkalapsella ajateltavaa.