Sivut

sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Agilitya ja Aulankoa = täydellinen viikonloppu :)

Huippuviikonloppu takana taas! Lauantaina aloitettiin se kisoilla Riihimäellä. Suomalaisen Jarin ratoja käytiin treenailemassa kaksin kappalein Riman mukavaksi osoittautuneessa kuplahallissa. Leppoisat kisat ja leppoisa mieli, vaikka rengas- ja keppitreeniksi tällä kertaa menikin. Tavoitteena kisoihin oli huolelliset kontaktit (pyrkimys katsoa sitä paikkaa mihin koiran haluaa) ja ekalla radalla siinä onnistuin hyvin. Toisella radalla vähän jäin puomilla jälkeen liiaksi ja Hilpi ei vapautusta liikaa jäänyt odottelemaan, vaikka pysähtyikin. Yhden kerran (vain!) kontakti lipsahti muka kiireessä ja rima alas, mutta muuten olin kyllä tyytyväinen omaan suoritukseen näissä karkeloissa. Hilpin esteosaamista treenataan taas ennen seuraavia kisoja, uusi kisapaikka verotti sitä nyt hieman. Ja viikolla pelatuista yykaakoo-peleistä huolimatta lähdössä oli toisella startilla nyt erittäin vaikea pysyä, ensi kerralla keskitytään taas tähän probleemaan paremmin ja annan sille katseella tukea pysymiseen koko lähdön ajan.



Kisoissa meillä oli kannustusjoukot kohdillaan, kun Tilda ja Maiju olivat seurana reissussa. Retkemme etelään huipentuikin taas Aulangon ihaniin kevätmaisemiin. Osa meitä heitti talviturkkinsa ja kaikki nautittiin auringosta ja vapaudesta. Kolme tuntia tuolla järvikierroksella vierähtikin, kyllä oli mukavaa!


























Leikkipuistokimppa-agilitya :)





Voi tässä mäenlaskussa muutakin treenata kun riekkumista :)

Sunnuntaina suuntana Kaarina ja E-HKK:n järjestämä Jänesniemen koulutus. Josko sitä taas olisi tahkottu tämän ohjaajan päähän kontaktin pidosta jotakin :) Näissä treeneissä panostettiin rataantutustumiseen. Jokainen sai tutustumisen jälkeen tehdä mielikuvaharjoitteluna paikallaan radan parin tarkkaillessa ja sen lisäksi käytiin rata läpi kontaktin pidon kannalta niin, että piti suorittaa virtuaalikoiran kanssa rata (25 estettä) koko ajan kontaktia pitäen ja jos kontakti kärsi, niin piti aloittaa alusta. Elinan mukaan 60% suorituksesta on kiinni rataantutustumisesta, joten tähän on kyllä syytäkin nyt oppia panostamaan. Ahaa-elämyksiä tuli kontaktiharjoittelusta jo rataantutustumisessa ja toisaalta myös koiran kanssa suorittaessa (mm. koiran suorittaessa putkeakin pitää koko ajan ajatella pitävänsä kontaktia koiraan). Elinalta saatiin kotiläksyksi ruveta ohjaamaan takaa (ainakin 2 takaaohjausta radassa!) ja kestämään epätäydellisyyttä suorituksissa.  Hilpi osoitti taas olevansa kerrassaan mainio treenikaveri. Se laittaa itsensä likoon aina niin kympillä. Vahva kropankäyttö sai kyllä pienen koiran väsymään tänään lopputreenistä, onneksi sentään treenattiin kahdessa osassa. Ja nopeasti tuo otus kuitenkin maitohapoistaan palautui jäähdyttelyssä. Treeneissä oli taas kerran mukava tunnelma, kylläpä olikin jo ikävä E-HKK:n porukan kanssa treenaamista! Pasille kiitos treenien videoinnista, tässä pieni kooste niistä:










2 kommenttia:

  1. Sun ja Hilpin menoa on kiva katsoa, ootte supertaitavia vau! :)) Ja voi kun pääsiskin Aulangolle ulkoilemaan, se on ihana paikka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä on matkaa siihen mitä halutaan olla, mutta edistyksestä riemuitaan kyllä :) Pitäisi vaan oppia katsomaan koiraa tuolla radalla yhtä visusti kun näitä videoita tuijottelee :) Voidaan joku kerta pitää pentutreffit Aulangolla, se on kyllä huippu lenkki- ja kuvauspaikka!

      Poista