Kolmet SM:t ja uudenlaista arkea

Intoa olisi ollut päivittää jo useampaan otteeseen tännekin koiraharrastusmuistojamme, mutta aikaa ei vain ole löytynyt. Vaikka pääasiassa elelemme aika lailla lapsen ympärillä pyörivää perhearkea, niin on me sentään ehditty harrastamaankin jonkin verran Hilpin kanssa. Kuluneen vuoden aikana on onnistuttu kisaamaan jo kolmet SM:tkin! Koostan tähän nyt kuvia ja videoita keväästä syksyyn.

Sellan synttäreitä juhlittiin helmikuussa <3

Tammikuussa kisailtiin Ylökillä edelleen tauolta paluun huumassa.

Vuoden ensimmäiset arvokisat olivat halli-SM-kisat ja EO-karsinnat maaliskuussa Vantaalla.Näistä ei liikoja muisteltavaa jälkipolville jäänyt, intoa osallistua oli enemmän kuin sillä hetkellä taitoa ja unta onnistua. Ihanaa, kun Elina ikuisti muistoja täältä.

Toisen päivän karsintarata

Huhtikuussa kisailtiin omalla hallilla muutamaan otteeseen ja jokunen nollakin mukaan tarttui. Hilpi Hilpin radalla huhtikuussa 2019. Seuraavat arvokisat olivat piirinmestaruudet ja niihin saatiinkin ihan mukava tsemppi aikaiseksi. Ensimmäisen puhtaan (ja viimeisen tarvittavan SM-nollan) radan jälkeen oli kyllä fiilis kohdillaan, mutta niin vain mestaruusmahdollisuudet karisivat pieneen huolimattomuusvirheeseen toisella radalla. Onneksi meillä riittää kokemusta näistä pikkulipsahduksista :D 

1.rata

2.rata

Joukkuekisassa Hilpi-täti piti bc-nuorison ruodussa ja saatiin hopeamitalit kaulaan muistoksi päivästä.

Huiman Tarmokkaat ja Hilpeät Syypäät

Ihanan lämpimän toukokuun liitelyitä Valkeakoskella. Kuvat  Irene Erling ja Katariina Tenhunen. 

Kesä-heinäkuussa juostiin muutama kisastartti ja mökkeiltiin. 

Hilpi colliemestaruuksissa Kouvolassa kesäkuusa 2019. Kuva Minna Saarinen.

 Vauhdin hurmaa Ylöjärvellä kesäkuussa.

Uutena juttuna tutustuttiin kesällä myös Agilityn Games-luokkiin ja aloitettiin kisaura suoraan SM-kisoista Vierumäeltä. Ilmoittauduin vain Gambleriin, koska sitä oltiin kerran jopa etukäteen treenattu, Snookerin pohtimisen jätin suosiolla vielä tulevaan. Ja tämä oli kyllä niin virkistävä ja koukuttava kokeilu, oisipa näitä kisoja enemmänkin Suomessa! Gambler-radan suunnittelu ajoituksineen oli kyllä haastavaa, mutta meillä ei mennyt tällä kertaa kuin yksi sadasosa pieleen se, että oltaisiin ehditty loppugamblen isot pisteet vielä saamaan. Kyllä, yksi sadasosa. Onneksi alkuosiosta jäi pisteet saamatta puomilta, joten palkintosijoja ei oltaisi kuitenkaan hätyytelty, vaikka sadasosa nopeammin oltaisiin maaliin tultukin. Mutta on tämä melkoista urheilua, saatiin vähän tuntumaa Juha Miedon tunnelmiin, kun hän hävisi aikanaan olympiakullan sillä kuuluisalla sadaosalla.

Gamblers-radan loppu niin lohdullisella ääniraidalla :)

Takut 170819

Kesäkausi huipentui Agilityn SM-kisoihin Vantaalla. Viimeistelytreeninä käytiin juoksemassa Takkujen kisat edellisenä viikonloppuna ja ja niissä sai todeta kontaktien olevan kunnossa isoihin karkeloihin. Noh, esikisoja lukuunottamatta kontakteille ei ollut asiaa tänä vuonna, koska sekä yksilö- että joukkuesuoritus jäi karsintahypäriin. Ohjaaja hosui muutaman kohdan ja Hilpi ei oikein tullut alustan kanssa sinuiksi koko viikonloppuna, mikä saattoi jokusen riman verottaa ja yksi ikävä liukastuminenkin matkaan mahtui. Mutta olipahan huiput arvokisaradat suunnittelultaan tänä vuonna - sai juosta ja jouduin pois mukavuusalueeltaani persjättöjen ja takaaleikkauksien kanssa. Ja ne vielä onnistuikin ja oma jalka kulki! 

Yksilökarsinta

Joukkuekarsinta

Kuva Mageekuva, Rita Larjava

Kuva Mageekuva, Rita Larjava

Tämänvuotisen SM-rutistuksen jälkeen jäi jotenkin tyhjä olo ja on joutunut pysähtymään sen äärelle, mihin suuntaan tätä harrastusta haluaa viedä. Omat harrastusresurssit ovat tässä elämäntilanteessa entistä rajallisemmat ja nollat ovat olleet taas kiven alla kisoissa - turhauttavaa. Haluaisin niin pystyä ravistamaan kaikki tulos- ja suorituspaineet pois ja alkaa vain nauttia vielä, kun meillä on Hilpin kanssa mahdollisuus tätä tehdä. Loppujen lopuksi mitä tuloksiin tulee, me ollaan jo saavutettu kaikki se ja enemmäkin, kuin mistä olen koskaan osannut unelmoida collien kanssa. Menestyksen sijaan haluan tavoitella sitä tunnetta, joka alunperin tähän lajiin on koukuttanutkin ja mitä Hilpin kanssa on saanut kokea tämän uskomattoman matkan varrella. En oikein tiedä, kannattaako näitä viimeisiä yhteisiä agivuosia haaskata pelkkään kisatavoitteesta toiseen etenemiseen ja kuinka palkitsevaa se loppujen lopuksi olisikaan. Mitä jos vaan antaisi mennä täysiä ilman varmisteluja ja katsoisi, mihin taidot riittää milläkin radalla, oli se sitten treeneissä tai kisoissa. Ja jos ranking-sijoitus tai nollat ei riitä arvokisoihin, niin haittaakos tuo, jos jokaiselta kisaradalta poistuu niin, että voi kokea haastaneensa itseään ja koiraa. Me halutaan vielä loistaa, mutta tulostaulun loiste ei pelkästään riitä. Toki toivon, että vielä jatkossakin pääsemme kokemaan hienoja arvokisatapahtumia ja -ratoja, mutta ne täytyy nyt siirtää pois harrastuksen keskiöstä ja nauttia enemmän taas hetkestä.

Tiimi <3

Parasta meidän arjessa on tällä hetkellä metsäretket. Kulunut vuosi mullistuksineen on tuonut väsymystä mutta myös niin paljon onnellisuutta, josta koiratkin toivottavasti saavat osansa näissä yhteisissä hetkissä luonnossa ilman kiirettä. Olen niin iloinen siitä, kuinka hienosti nämä kaksi ovat sopeutuneet kaikkeen uuteen ja koirien ja lapsen yhteiseloa ei ole tarvinnut stressata. Ja vaikka ajanpuute omaa sydäntä särkeekin aina aika ajoin, tiedän, että ne antavat anteeksi sen ja ottavat ilon irti järjestyneestä yhteisestä ajasta. Muruseni.

Täyttyvien tavoitteiden tiellä

Epätäydelliselläkin suorituksella voi olla täydellinen lopputulos. Hilpin uran ensimmäinen nollavoitto kolmosluokassa ja agilityvaliokellon käynnistyminen, siinäpä täyttyneitä tavoitteita kerrakseen kotikisoista. Mitään flowfiilistä Arto Laitisen laatima rata ei oman suoriutumisen kannalta tuonut, mutta viimeaikaiset onnistumiset ovat opettaneet, että vihdoin ollaan meidän kisauralla siinä pisteessä, ettei oman suorituksen tarvitsekaan mennä aivan nappiin ja silti voidaan saavuttaa jotakin. Ja se, jos mikä, tuo kyllä melkoisen mielenrauhan ohjaajalle.

Sertitytöt Hilpi ja Aino.

Kisapäivän ensimmäinenrata oli ehkä aavistuksen paremmalta tuntuva yhdestä rimanpudotuksesta huolimatta, loppusuoralla en vain onnistunut vaihtamaan putken jälkeen koiran laukkaa, vaikka tiedostin kyllä kohdan edellyttävän sitä. Onneksi seuraavalla radalla Hilpi jo muisti, mihin sieltä putkesta kannataa ampua :)

C-radalla olisi ollut tuplan mahdollisuus, mutta tämä antaa vielä odottaa itseään. Oma vireystila ei oikein enää riittänyt keskittyneeseen suoritukseen ja meni vähän löysäilyksi. Mutta hei, kaikilta radoilta tulos, olisikohan meidän kolmosten kisapäivien eka kerta näin :)

Ja nyt kun videomateriaalia riittää, niin on pakko lisätä blogiin vielä yksi mahtava video. Seurakaveri on tehnyt kerrassaan upean vertailuvideon Oriveden kisoista radan voittaneesta bordercolliesta ja Hilpistä. Se, mikä suorilla ja putkivauhdissa hävitään, on mahdollista kuroa kiinni kepeillä ja käännöksissä. Tästä saadaan hurjasti tsemppiä, kun lähdetään taas haastamaan kokeneita konkareita tulevilla kisaradoilla!

Viisaammat ovat sanoneet, että kyllä ne tulokset tippuvat aikanaan ja ansaitusti, kun vaan luottaa omaan tekemiseensä. Ja näin on viime aikoina juuri käynyt. Kuluneen kesäkauden jälkeen ollaan jo hyvässä vauhdissa SM-nollien keruussa (4kpl) ja Hilpillä on takataskussa niin agi- kuin hyppysertikin - valiounelmat elävät ja hengittävät! Toivotaan, että henkinen suoriutuminen yltää vielä tuplaankin tällä kisakaudella, sillä sm-kisaoikeus kruunaisi kuluvan agilityvuoden tulostavoitteellisesti.

Viime viikonloppuna olisi ollut piirinmestaruuskisoissa mahdollisuus lunastaa jo pääsylippu ensi vuoden sm-karkeloihin, mutta tämä kyllä kariutui meidän osalta jo siinä kohtaa kun saavuin kisapaikalle ilman kisakirjaa tai rokotustodistusta. Kisaamaan päästiin pienen säätämisen kautta, mutta valmistautuminen ja suoriutuminen ei ollut oikein omalla tasolla oikeastaan kummallakaan. Hilpille pituustreeniä ja ohjaajalle vähemmän ohjelmaa kisaviikonloppuihin. Ja toivotaan, että sääherra ei meidän kohdalle enää samanlaisia myrskykisoja tarjoile, ohjaajaa kun auttamattomasti käy ärsyttämään  huonot sääolosuhteetkin pitkinä kisapäivinä. Hilpi on onneksi aina onnellinen radalle päästessään, oli keli mikä hyvänsä. Me kyllä saatiin kisata ratamme sopivissa tuuliraoissa, mutta eipä nuo olosuhteet kyllä turvallisia kisoja tarjonneet, joten viisampaa on jatkossa jättää väliin radat tuollaisessa kelissä. Hallikausi on ihan tervetullut tämän kesän kisakelien jälkeen :)

Ja kun puhe on täyttyneistä tavoitteista, niin täytyypä muistaa mainita myös Sellan taannoinen näyttelyreissu Nokialle. Veteraani Sella oli tuomarin mielestä taas kerran erinomainen rotunsa edustaja, se jopa heilutti häntäänsä kehässä! Ja käyttäytyi muutenkin oikein kauniisti haukkumata ja temppuilematta, mukava yllätys vuosiksi venyneen näyttelytauon jälkeen. Arvosteluun ei tuomari keksinyt mitään huomautettavaa, mutta eipä toisaalta mitään supermahtavaakaan ja kaikessa yksinkertaisuudessaan arvostelu meni näin:

Hyvä koko, oikeat mittasuhteet, kaunis ilme ja korvien asento. Hyvä rintakehä, ylälinja. Hyvä kaula ja kulmaukset. Liikkuu hyvin. VET ERI2               Janiki Steinbock

 Saman luokan kilpasisko oli tuomarin mieleen enemmän ja valittiin rotunsa parhaaksikin, ei siis varmastikaan huonolle hävitty, sikäli kun tätä jokseenkin subjektiivisesti nähtyä kauneutta ja rodunomaisuutta tarvitsee kilpailuna ajatella. Sellalta puuttunee näyttelykehiin se tähden charmi, vaikka raamit ihan kunnossa tuntuu olevan useammankin tuomarin mielestä. Jospa tämä sen sisäinen stara vielä tulee esiin joku kerta, who knows. Kiva oli pitkästä aikaa puuhata Sellan kanssa jotakin ihan kahdestaan ja pukeutua siisteihin vaatteisiin koiratapahtumaan, ei se lapsuuden match showta toisensa perään kiertänyt junior handler-tyttö ole tainnut täysin kadotakaan :)

Tie-teemalla kuvailin koiria yksi kaunis loppukesän ilta. Viipyilevät valonsäteet ovat niin upeita.

Kisa- ja treenifilmejä

Ulkokisakausi käynnistyi huhtikuun lopulla Hattulassa. Halusin kokea edes kerran sen, että kisaan tyttöjeni kanssa samassa kisassa ja luokassa, joten Sellakin pääsi vuotuiselle kisastartilleen. Nähtäväksi jää, oliko tässä meidän viimeinen kisastartti vai ei, haikeilla fiiliksillä ei kuitenkaan oltu! Suoritus oli aika nostalginen katsaus menneisyyteen, ihan kun olisi taas nuori höpsöttelevä Sella ollut matkassa mukana :) Mutta mitä tuloksiin tulee, niin vetipä tuo kokeneempana konkarina pidemmän korren Hilpiin nähden, tosin taidettiin saada anteeksi sen kohdalla keinun ylösmeno ;). Ihan ei meikäläisen ohjaustaidoille osuvia ratoja ollut, mutta virheistä viis -  kiva oli kisata Hattulassa! Ja parasta oli ihanat matkamuistot Lyömilän Johannan taltioimana!

Seuraavaksi kannatettiin vaihtelevassa säässä Takkuja kisastartein. Helatorstaina paahtoi ja viikon päästä satoi, voi Suomen kesän moninaisuutta! Kaikki startteja ei videolla ole, mutta repeatilla on tullut itse kelattua 14.5. ensimmäistä rataa, joka oli kyllä meille todella se henkinen nolla! Eipä ole hetkeen ollut niin hyvältä tuntuvaa kisasuoritusta. Vielä kun se yksi valssi ei olisi valunut niin paljoa, olisi se seuraava rimakin pysynyt ylhäällä ja oltaisiin oltu aika lähellä meidän optimaalista kisasuoritusta. Näitä kaivataan lisää! Seuraava rata olikin sitten omalta suoritukselta aika edellisen vastakohta, meni lähinnä yleisön viihdyttämiseksi kun ohjaaja hukkasi radan muutamaan otteeseen. Mutta näitäkin tarvitaan, niin ei tule otettua itseään liian vakavasti :)

Väsynyt kisaaja ja huoltojoukot.

Treenailtukin on ja jotakin on tarttunut videolle toukokuun varrelta. Kivoja treenejä hyvässä seurassa!

Viime aikoina on tullut havahduttua siihen, ettei meidän treenaaminen ole ehkä laadultaan sitä, mitä nyt tarvittaisiin. Herättelevää oli keskustella Tanja-koutsin kanssa siitä, että maailman menestyneimmillä agilityurheilijoilla ei välttämättä ohjaustaidot ole parhaat, mutta niiden koirat ovat huipputaitavia yksilöitä. Oma treenaaminen on painottunut jo toista vuotta hyvin vahvasti vain omien ohjaustaitojen hiomiseen, kun varmasti nopeampi tie kehitykselle tässä kohtaa olisi lisätä koiran taitoja. Taidetaan siis tehdä tässä kesäkaudella paluuta alkuaikoihin ja panostaa erityisesti Hilpin osaamiseen. Oppimispelejä ja -haasteita kokeillaan ja kehitellään - hauskaa! Lisäksi panostetaan meidän väliseen suhteeseen ja kasvatetaan molemminpuoleista luottamusta muuallakin kuin agikentällä. Me halutaan takaisin se yhteinen valtava itseluottamus ja häikäisevä tekemisen meininki, mikä meillä on ollut Hilpin pentuaikoina ja kisauraa aloitellessa.  Kisaamistavoitteet ohjaajalla on nyt täydellisten ohjausonnistumisten sijaan mentaalipuolen kehittämisessä. Tähän sain erittäin hyviä vinkkejä taannoiselta Anne Talvitien mentaalivalmennuksen luennolta. Annea olisi hyödyllistä päästä tapaamaan yksilövalmennukseenkin, katsotaan josko tähän saisi järjestymään aikaa ja rahaa.

Kevät on vaihtunut kesäksi yhtä nopeasti, kun Sella on pudottanut karvansa. Me niin nautitaan lämmöstä!

pallohullut kuntoilee

Kerro kuvastin, ken on maassa taitavin!