Sivut

torstai 12. syyskuuta 2019

Kolmet SM:t ja uudenlaista arkea

Intoa olisi ollut päivittää jo useampaan otteeseen tännekin koiraharrastusmuistojamme, mutta aikaa ei vain ole löytynyt. Vaikka pääasiassa elelemme aika lailla lapsen ympärillä pyörivää perhearkea, niin on me sentään ehditty harrastamaankin jonkin verran Hilpin kanssa. Kuluneen vuoden aikana on onnistuttu kisaamaan jo kolmet SM:tkin! Koostan tähän nyt kuvia ja videoita keväästä syksyyn.










Sellan synttäreitä juhlittiin helmikuussa <3
Tammikuussa kisailtiin Ylökillä edelleen tauolta paluun huumassa.

Vuoden ensimmäiset arvokisat olivat halli-SM-kisat ja EO-karsinnat maaliskuussa Vantaalla.Näistä ei liikoja muisteltavaa jälkipolville jäänyt, intoa osallistua oli enemmän kuin sillä hetkellä taitoa ja unta onnistua. Ihanaa, kun Elina ikuisti muistoja täältä.









Huhtikuussa kisailtiin omalla hallilla muutamaan otteeseen ja jokunen nollakin mukaan tarttui. Hilpi Hilpin radalla huhtikuussa 2019. Seuraavat arvokisat olivat piirinmestaruudet ja niihin saatiinkin ihan mukava tsemppi aikaiseksi. Ensimmäisen puhtaan (ja viimeisen tarvittavan SM-nollan) radan jälkeen oli kyllä fiilis kohdillaan, mutta niin vain mestaruusmahdollisuudet karisivat pieneen huolimattomuusvirheeseen toisella radalla. Onneksi meillä riittää kokemusta näistä pikkulipsahduksista :D 



Joukkuekisassa Hilpi-täti piti bc-nuorison ruodussa ja saatiin hopeamitalit kaulaan muistoksi päivästä.
Huiman Tarmokkaat ja Hilpeät Syypäät

Ihanan lämpimän toukokuun liitelyitä Valkeakoskella. Kuvat  Irene Erling ja Katariina Tenhunen. 




Kesä-heinäkuussa juostiin muutama kisastartti ja mökkeiltiin. 

Hilpi colliemestaruuksissa Kouvolassa kesäkuusa 2019. Kuva Minna Saarinen.




Uutena juttuna tutustuttiin kesällä myös Agilityn Games-luokkiin ja aloitettiin kisaura suoraan SM-kisoista Vierumäeltä. Ilmoittauduin vain Gambleriin, koska sitä oltiin kerran jopa etukäteen treenattu, Snookerin pohtimisen jätin suosiolla vielä tulevaan. Ja tämä oli kyllä niin virkistävä ja koukuttava kokeilu, oisipa näitä kisoja enemmänkin Suomessa! Gambler-radan suunnittelu ajoituksineen oli kyllä haastavaa, mutta meillä ei mennyt tällä kertaa kuin yksi sadasosa pieleen se, että oltaisiin ehditty loppugamblen isot pisteet vielä saamaan. Kyllä, yksi sadasosa. Onneksi alkuosiosta jäi pisteet saamatta puomilta, joten palkintosijoja ei oltaisi kuitenkaan hätyytelty, vaikka sadasosa nopeammin oltaisiin maaliin tultukin. Mutta on tämä melkoista urheilua, saatiin vähän tuntumaa Juha Miedon tunnelmiin, kun hän hävisi aikanaan olympiakullan sillä kuuluisalla sadaosalla.

Gamblers-radan loppu niin lohdullisella ääniraidalla :)





Takut 170819
Kesäkausi huipentui Agilityn SM-kisoihin Vantaalla. Viimeistelytreeninä käytiin juoksemassa Takkujen kisat edellisenä viikonloppuna ja ja niissä sai todeta kontaktien olevan kunnossa isoihin karkeloihin. Noh, esikisoja lukuunottamatta kontakteille ei ollut asiaa tänä vuonna, koska sekä yksilö- että joukkuesuoritus jäi karsintahypäriin. Ohjaaja hosui muutaman kohdan ja Hilpi ei oikein tullut alustan kanssa sinuiksi koko viikonloppuna, mikä saattoi jokusen riman verottaa ja yksi ikävä liukastuminenkin matkaan mahtui. Mutta olipahan huiput arvokisaradat suunnittelultaan tänä vuonna - sai juosta ja jouduin pois mukavuusalueeltaani persjättöjen ja takaaleikkauksien kanssa. Ja ne vielä onnistuikin ja oma jalka kulki! 



Kuva Mageekuva, Rita Larjava

Kuva Mageekuva, Rita Larjava




Tämänvuotisen SM-rutistuksen jälkeen jäi jotenkin tyhjä olo ja on joutunut pysähtymään sen äärelle, mihin suuntaan tätä harrastusta haluaa viedä. Omat harrastusresurssit ovat tässä elämäntilanteessa entistä rajallisemmat ja nollat ovat olleet taas kiven alla kisoissa - turhauttavaa. Haluaisin niin pystyä ravistamaan kaikki tulos- ja suorituspaineet pois ja alkaa vain nauttia vielä, kun meillä on Hilpin kanssa mahdollisuus tätä tehdä. Loppujen lopuksi mitä tuloksiin tulee, me ollaan jo saavutettu kaikki se ja enemmäkin, kuin mistä olen koskaan osannut unelmoida collien kanssa. Menestyksen sijaan haluan tavoitella sitä tunnetta, joka alunperin tähän lajiin on koukuttanutkin ja mitä Hilpin kanssa on saanut kokea tämän uskomattoman matkan varrella. En oikein tiedä, kannattaako näitä viimeisiä yhteisiä agivuosia haaskata pelkkään kisatavoitteesta toiseen etenemiseen ja kuinka palkitsevaa se loppujen lopuksi olisikaan. Mitä jos vaan antaisi mennä täysiä ilman varmisteluja ja katsoisi, mihin taidot riittää milläkin radalla, oli se sitten treeneissä tai kisoissa. Ja jos ranking-sijoitus tai nollat ei riitä arvokisoihin, niin haittaakos tuo, jos jokaiselta kisaradalta poistuu niin, että voi kokea haastaneensa itseään ja koiraa. Me halutaan vielä loistaa, mutta tulostaulun loiste ei pelkästään riitä. Toki toivon, että vielä jatkossakin pääsemme kokemaan hienoja arvokisatapahtumia ja -ratoja, mutta ne täytyy nyt siirtää pois harrastuksen keskiöstä ja nauttia enemmän taas hetkestä.


Tiimi <3

Parasta meidän arjessa on tällä hetkellä metsäretket. Kulunut vuosi mullistuksineen on tuonut väsymystä mutta myös niin paljon onnellisuutta, josta koiratkin toivottavasti saavat osansa näissä yhteisissä hetkissä luonnossa ilman kiirettä. Olen niin iloinen siitä, kuinka hienosti nämä kaksi ovat sopeutuneet kaikkeen uuteen ja koirien ja lapsen yhteiseloa ei ole tarvinnut stressata. Ja vaikka ajanpuute omaa sydäntä särkeekin aina aika ajoin, tiedän, että ne antavat anteeksi sen ja ottavat ilon irti järjestyneestä yhteisestä ajasta. Muruseni.









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti