Sivut

torstai 31. tammikuuta 2013

Studiokuvausta ja muuta touhuilua

 
Hilpi täytti tiistaina tasan 8 viikkoa ja halusin jatkaa viikkokuvausperinnettä. Kotistudio siis pystyyn ja kuvia napsimaan Maiju-avustajan kanssa. Helpommin sanottu kuin tehty - Hiipasta ei saatu yhtään seisomakuvaa.  No, söpistelykuvat nyt ainakin saatiin, mikä tärkeintä. Seisomista taidetaan alkaa myös hyvissä ajoin harjoitella, jos joskus niihin missikisoihinkin päädytään. Ja ensi kerralla kokeillaan kuvaamista ihan lattiatasossa, mikä tosin saattaa aiheuttaa jonkinlaisen vipellysreaktion.  Lopuksi Sella tuli hieman näyttämään mallia, miten kameralle poseerataan.

Siis mä en nouse todellakaan näille jaloilleni. 


Pikkuprinsessa


Hilpi 8 viikkoa


Otapas pikkuinen mallia äläkä heilu.

Kaverukset

 Sää on onneksi viime päivinä sallinut ja ollaan päästy ulkoilemaan plussakeleissä. Hilpikin on tarennut päivä päivältä paremmin ja saanut purettua energiaansa myös ulkona. Uusi ystäväkin löytyi jo naapurista reilun kuukauden vanhemmasta Diiva-pehkocolliesta. Hilpi on tässä ekojen päivien aikana osoittautunut olevan varsin rohkea pentu. Uudet tilanteet ja paikat eivät kovin pitkään jännitä eikä kovat äänet säikäytä ja laumassa kuljetaan reippaasti mukana häntä pystyssä. Tänään myös oli tarkoitus ruveta sheippaamaan sille sisällä menoa metallihäkkiin, joka saatiin lainaksi automatkustamista varten. Ei sitten tarvinnutkaan muuta kun avata luukku, niin tyttö oli jo häkin sisällä tutkimassa ja jaksoi siellä tutkia ja etsiskellä nameja vaikka kuinka kauan. Ihanan reipas kaveri!

Sella taasen on yllättänyt olemalla varsin jämäkkä kasvattaja Hilpille. Se ei todellakaan anna pennun hyppiä silmilleen, vaan komentaa kyllä varsin johdonmukaisesti, mikä on kyllä hyvä juttu. Hieman väsyneitä ollaan kyllä Sellan kanssa kumpikin, mikä näkyi erityisesti viikkotreeneissä. Agility ei oikein innostanut. Onneksi se alkaa kuitenkin jo olla myös päivä päivältä rennompi pennun seurassa ja lempeitäkin eleitä on jo pikkuiselle osoitettu kiehnäämällä kylkeen ja vähän leikittämällä ulkona. Eiköhän noista varsin sopuisa parivaljakko vielä tule, kunhan pääsevät samalle aaltopituudelle.

Menin ilmoittamaan Sellan sunnuntaille kisoihin, jotta saataisiin vähän lisää kahdenkeskistä tekemistä ja kartutettaisiin kisakokemusta. Oliko tuo nyt kovin hyvä idea, siitä en kyllä ole niinkään varma. Huomenna mennään tekemään jotkut huippukivat treenit ja muistellaan vielä kontakteja niin toivottavasti saadaan pikkaisen varmempi olo kumpainenkin.

Onneksi pian on viikonloppu!


sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Hilpi tuli taloon!

Perjantaina pitkäaikainen haave toisesta nahkacolliesta toteutui ja haimme kotiin pienen ihanuuden, Hilpi-tytön. Hilpi on sijoituksessa Keyword-kennelistä ja viralliselta nimeltään Keyword Paperdoll. Virallinen nimi juontaa juurensa neidin varsin sutjakasta olemuksesta, kutsumanimi taas on bongattu mummon Apu-lehden haastattelusta, jossa näyttelijä Seela Sella kertoi äidistään Hilpi Koskisesta. Hilpistä tulee varmasti nähtäväksi lisää kasvukuvia (kasvattajalta saatuja aivan ihania sellaisia) ja muuta juttua myöhemmin, Sella kun joutuu nyt jakamaan kotinsa lisäksi myös bloginsa Hilppasen kanssa. Mutta kuvat kertokoot nyt yhteiselon alkutaipaleesta paremmin.

Kotimatka Lohjalta Tampereelle sujui vaihtelevissa merkeissä. Ensimmäinen vartti huudettiin kovaa huutoa, sitten neiti kiipeili seuraavat puoli tuntia kuin mikäkin orava. Pysähdystä seurasi kuitenkin pientä matkapahoinvointia, minkä jälkeen Hilpi rauhoittui ja loppumatka sujui hieman kulmat kurtussa. Uuteen kotiin pääsy ja oman sängyn löytyminen oli Hilpille varsinainen helpotus eikä mennyt kauaa kun tyttö olikin jo melkein kuin kotonaan. Tosin menoa rauhoitti hieman yrmy kämppis Sella, joka murmutti aina kun Hilpi jotakin kontaktia rohkeni ottamaan. Ensimmäinen yö sujui ihan kivasti papin kanssa olohuoneessa, kun itku tuli, niin hoivaava käsi eksyi samantien ulottuville.


Jos mä oon tässä, niin saan takuulla huomion ensimmäisenä.



Seuraavana päivänä touhuilu alkoi jo hieman reippaammin, kaikki uudet lelut ja ei-lelut on heti tutkittava. Pihlan oli myös päästävä tapaamaan tätä yllätystä, mikä ei onneksi hänen epäilyistään huolimatta ollut mitään syötävää. Takapiha on ollut kovassa käytössä ja hienosti Hilpi osaa saman tien käydä tarpeillaan pihalle päästyään. Sisälle on tullut vasta muutama pieni lätäkkö!




Välillä uni taas yllätti kesken touhujen. Taitaa neiti nähdä varsin makoisia unia.


Sellakin alkoi jo toisena päivänä aamuäreilystään päästyään tutustua kaveriin vähän tarkemmin. Vielä ei oikein leikit käy ihan yksiin (Hilpi varastaa kaikki lelut Sellalta, Sella on liian raju tassulla tökkiessään), mutta selkeästi askel kohti yhteistä laumaelämää on jo otettu. Yökin meni jo kivasti samassa huoneessa omissa sängyissä. Tänä iltana todistettiin myös jo sitä, kuinka samaan sänkyynkin voi mahtua.



Ruoka on onneksi maistunut melko hyvin ekasta illasta lähtien, tosin vasta kun sitä on vähän lämmitetty ensin. Prinsessa mikä prinsessa :). Neiti osaa hienosti tarjota istumista odottaessaan ruokakuppiansa, tainnut oppia tavan jo siskon ja veljen kanssa. Namit kiinnostavat myös ja vähän on jo nameja naksuteltukin, koulutus on siis aloitettu :)


 Lauantaina tehtiin myös Hilpin kanssa onnistunut reilun viiden minuutin hihnalenkki yksinään. Sunnuntaina oltiin jo pihapiiriä pidemmällä, noin 15 minuutin ulkoilulla ja hienosti Hilpi pysyi lauman mukana. Sellan perässä juostaan jo kovaa vauhtia, Hilpi on tosi ketterä napero! Kylmäkin unohtuu liikkuessa.





Tänään on päästy todistamaan myös aikamoisia juoksuhepuleita sisällä. Tästä tytöstä lähtee todella myös ääntä! Kova ärrimurri kuuluu, kun tyttö leikkii leluillansa ja Sellaa haastetaan myös leikkimään kimeän haukun säestämänä. Anteeksi naapurit!

Hilpi on kyllä onnistunut valloittamaan meidän sydämet jo muutaman päivä aikana. Pian kärsitään jo isännän mukaan söpöyden yliannostuksesta. Aivan ihana pikkuotus <3

torstai 17. tammikuuta 2013

Pakkaslenkki ja varustautumista

Tänään oli pakko suunnata suoraan töistä auringosta ja pakkaskelistä nauttimaan. Sella vaan siis takapenkille ja nokka kohti Pyynikin maastoja ja rantoja! Nämä talvipäivät ovat kyllä olleet toistaiseksi harvassa, että olisi oikein kameran voinut ottaa mukaan lenkille. Laiskana en vaan viitsinyt vaihtaa putkea lähtiessäni, joten eipä sen kummoisempia kuvia matkaan tällä kertaa tarttunut, mukavia muistoja kuitenkin.





jäänsärkijä

välillä menee touhutessa kieli keskelle suuta


Hanskavaras iskee samantien, kun ne käsistään laskee.

 Samalla reissulla poikettiin myös muutamassa eläinkaupassa hakemassa täydennystä kodin varustetasoon. Uskomatonta, miten shoppailuhimon voi kanavoida myös koiratavaroihin, tätä en olekaan aikaisemmin kokenut. Käytännöllisyyden rajoissa on kuitenkin mielestäni pysytty ja onneksi saadaan myös tavaraa lainaksi ja joitain Sellan palkintoleluja on myös vanhastaan säästetty parempaan tarpeeseen. Ja isännälle ei kerrota näistä pienistä täydennyksistä.

Onkohan nää mulle?

Niin ja miksi tätä tavaraa tarvitaan? Se selviää myös Sellalle reilun viikon päästä. Sella saa kuin saakin siis ihkaoman pikkusiskon! Pian nähdään, kuinka yhteiselo alkaa sujua. Veikkaanpa kuitenkin, että soopelityttönen tuo Sellan elämään enemmän iloa kuin harmitusta, vaikka aluksi voi outoa ollakin.

Tervetuloa kotiin, Hilpi!

Agitreeneistä on vielä mainittava sen verran, että ollaan tosi lähellä suurta läpimurtoa kontakteilla! Pitkään se onkin vienyt, mutta targetti ollaan nyt onnistuttu häivyttämään ja samalla on kadonnut epävarmuus esteen suoritustavasta. Vielä kun ohjaaja muistaisi olla enemmän kuin tarkka vapautuksien kanssa... Mutta mikä helpotus, että ollaan jo voiton puolella tässä asiassa ja päästään tekemään rennommin taas pidempiäkin pätkiä. Toki vielä on paljon vahvistettavaa, mutta selkeää kehitystä on tapahtunut. Tiistain treeneissä päästiin muutaman täsmäharjoittelun (ja yhden ohjaajan ilmalennon) jälkeen jopa puhtaana suorituksena 22 esteen rata ja vieläpä aavistuksen tyylikkäämmillä (ja nopeimmilla) ohjausratkaisuilla varustettuna.  Kylläpä vaan onnistumiset tuovat taas itseluottamusta ja motivaatiota, viime viikolla kun olin jo toteamassa lajia liian vaikeaksi itselleni. Mutta yritetään vielä :) Ehkä ensi kuun kisojakin voisi jo sillä silmällä katsella, kisarutiinia kaivattaisiin molemmat.


sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Klikkaa kikkaa - palkkaa paikkaa

Seurakaveri Tanja piti tänä viikonloppuna todella mielenkiintoisen ja antoisan operantin ehdollistamisen kurssin, jossa edettin luennon kautta käytännön harjoituksiin koiran kanssa. Täytyypä nyt tiivistetysti laittaa ylös parhaat palat, joita voi sitten hyödyntää koulutuksessa. Koiran, kuten minkä tahansa muunkin eläimen,  koulutus operantin ehdollistamisen keinoin kun on varsin mekaanista toimintaa, eikä mitään tähtitiedettä.

Ensimmäinen viikonloppuna kuultu viisaus oli se, että eläin kuin eläin pyrkii aina toimimaan omalta kannaltaan järkevästi käytöksellään, joten sen käytöstä ei tule ottaa henkilökohtaisesti (mitä niin helposti tulee tehtyä, myönnettäköön). Eläin elää hetkessä -  ei mieti etukäteen tekojaan, vaan reagoi. Eläimet käyttäytyvät vain kahdesta syystä: saadakseen jotain tai välttääkseen jotain. Niillä ei ole kykyä asettua toisen asemaan, joten puheet miellyttämisenhalusta ovat siksi hieman harhaanjohtavia. Koirien kohdalla pitäisikin puhua paremminkin termeistä "willing to eat" tai "willing to stay out of trouble". Kumpaakohan Sellalla on näistä enemmän...  :)?

Koiran koulutuksessa on tärkeintä keskittyä siihen mitä näkee, arvelut eivät oikeastaan johda mihinkään. Mitä sitten on nähtävissä? Oma ajoitus positiivisessa vahvistamisessa on se kaikkein tärkein. Tätä olisi vaan harjoiteltava, harjoiteltava ja harjoiteltava. Reagoimalla tuskin ehtii, eli on ennakoitava. Klikkaustreeniä sitten vain tekemään ilman koiraa :) Toinen havainnoitava asia on vahvistetiheys. Oikealaista toimintaa on vahvistettava usein. Sääntönä uuden asian kanssa voisi pitää 12 vahvistusta/minuutti. Korkea vahvistetiheys vähentää myös häiriöihin reagointia.  Kolmas havainnoitava asia on kriteeri. Sen on oltava tarpeeksi yksityiskohtainen ja itselleen hyvin selkeänä. Kaikesta kriteerin täyttävästä tai ylittävästä toiminnasta palkataan. Näitä kriteereitä tulisi todella miettiä etukäteen ja kirjata vaikka ihan ylös, jotta koulutus olisi johdonmukaista. Oma ongelma on juuri tässä se, että jään helposti junnaamaan johonkin kohtaan. 5-20 toistoa/kriteeri riittää, eli nyt pitäisi saada rohkeutta kriteerin nostamiseen. Viivytys ei ole kuitenkaan onnistunut suoritus, tämä täytyy pitää mielessä.  Jos koulutus ei suju, on tarkistettava nämä asiat omasta toiminnasta.

Palkkion laatu on aina koiran määrittelemä juttu ja tottakai vahvisteen tulisi todella olla sille niin mieluinen kuin mahdollista. Tässä kohtaa aloin sitten pohtimaan tätä meidän lelupalkkausprojektia, että onko se kuitenkaan niin kovin järkevää, kun selvästi koiralle se ei ole se paras palkka tällä hetkellä. Tai ainakaan en ole vielä saanut siitä tehtyä sellaista. Taidetaan nyt kokeilla vahvistaa leikkimistä ihan muualla ja keskittyä agilityssä palkkaamisessa ainakin nyt siihen, mikä treenikentällä on parasta vahvistusta Sellalle. Ja se, mihin nyt jatkossa keskitytään, on vauhdissa palkkaamiseen. Olen kyllä omalla toiminnallani onnistunut niin paljon vahvistamaan agiradalla hidastelua ihan palkkaamistyylilläni pysähtymällä lähes aina palkkaamaan. Tähän täytyy tosiaan kiinnittää nyt huomiota!

Koulutus pitäisi pitää 2-5 minuutin sessioina ihan jo sen vuoksi, ettei kouluttaja pysty keskittymään ajoitukseen tuota kauempaa. Jos kolmeen sessioon ei tapahdu koiran toiminnassa muutosta, tulee kriteeri tarkistaa. Jos koirasta haluaa oma-aloitteisen, ovat poimiminen ja shaping varsin tehokkaita koulutuskeinoja, houkuttelu sen sijaan saattaa passivoida koiraa. Summa summarum, naksutinkoulutuksessa (joka on muuten eri asia kuin naksuttimella kouluttaminen) on kyse ennen kaikkea johdonmukaisesta koulutuksesta eikä missään nimessä sallivasta kukkahattutätitouhusta, kuten Tanja hienosti tiivisti. Päivän motto oli myös ajatuksia herättävä: Unohda jouhtajuus - opettele kouluttamaan.

Tänään tehtiin käytännön harjoituksia Sellan kanssa Tanjan opastuksella. Ensimmäinen kikka oli luopumisen opettaminen. Namia pidettiin ensin nyrkissä ja kun koira luopui sen haistelusta, naksu ja palkka. Sellan kanssa edettiin muutamassa minuutissa jo siihen vaiheeseen, että nami on avokämmenellä ja koira luopuu siitä ilman yritystä haistella edes käden suuntaan. Palkkasin sitä aina jalkojen väliin, jotta samalla tästä luopumisesta saataisiin jalostettua peruutustreeni.

Toisena juttuna alettiin opetella kosketuskepin käyttöä. Jos koira ei tarjoa oikeanlaista toimintaa esim. 5 sekuntiin, poistettiin palkan mahdollisuus (negatiivinen rankaisu -periaate). Selllan kanssa tämä tarkoitti sitä, että keppi piilotettiin selän taakse, kun se ei sitä huomioinut. Aina on tarjottava kuitenkin uusi mahdollisuus ja pianhan tuo kepin hoksasikin.Tätä nyt vahvistellaan sitten vielä eri paikoissa. Kepin avulla saadaan vaikka millaista aivojumppaa kotona opetetuksi, hauskaa!

Kolmantena juttuna "sheipattiin" koiralle metallihäkkiin meno. Sellahan ei ole ikinä moisessa ollut ja olin muutenkin varma, että se vaan kysyvästi toljottaa apuja ja aloittaa melko pian turhautumishaukun. Mutta kuinkas ollakaan, muutaman kriteerin kautta neiti olikin häkissä jo alta aika yksikön! Se selvästi käytti hoksottimiaan ja, mikä parasta, todella tarjosi ja yritti! Itselle tuli kyllä niin suurena yllätyksenä, että se voi oppia muutamassa minuutissa tuollaisen asian ilman, että sille annetaan minkäänlaisia apuja tai vihjeitä, ainoastaan vahvistetaan oikeansuuntaista ja oikeanalaista toimintaa. Voin kyllä vaan itseäni syyttää siitä, että koira tuntuu välillä niin avuttomalta. Liian helposti olen sitä ollut hyysäämässä ja antamassa kaiken maailman vihjeitä, enkä tarpeeksi tilaa ajatella itse. Sehän ajattelee kuin ajatteleekin :)

Viimeisenä puuhana pelattiin koiran kanssa peliä, jossa sen tulee oivaltaa haluttu tehtävä ohjaajan reaktioiden ja vahvistamisen avulla. Harjoiteltava asia oli tällä kertaa maahan meno ja siellä pysyminen. Koira kun tarjosi maahan menoa, se palkattiin sinne aina. Kestoa ja häiriötä kasvatetaan vähitellen, eli ohjaaja heiluu ja huitoo koiran ympärillä ja koiraa palkataan tiheästi, jos se pysyy maassa. Aina kun koira nousee , omistaja jähmettyy paikalleen. Kun se taas tarjoaa haluttua temppua, se palkataan ja jatketaan häiriön aiheuttamista. Sella sai jutun juonesta aika hyvin kiinni ja aikaiseksi saatiinkin varsin säpäköitä maahanmenoja ja hienoja pysymisiä.Tässäpä loistava kikka opettaa agilityyn varmat lähtöönjäämiset :)

Kurssi toi kyllä mukavasti koulutusintoa taas ja herätti kyllä paljon ajatuksia siitä, miten arjessakin koiran kanssa kannattaisi toimia. Mielelläni kyllä yhtyisin Tanjan ajatuksiin siitä, ettei ongelmatilanteissakaan rankaisu ole koskaan välttämätön, vaan tilalle pitäisi keksiä korvaava, vahvistettava toiminto. Se vaatii kyllä enemmän ajatustyötä, mutta palkitsee varmasti myöhemmin iloisen ja kuuliaisen koiran myötä. Nyt kikkailemaan ja klikkailemaan :)!