Sivut

maanantai 27. huhtikuuta 2015

Askeleen lähempänä unelmia

Lauantaina suunnattiin aamuvarhain auton nokka kohti Hattulaa ja perinteisiä E-HKK:n kisoja. Hilpin lisäksi myös Sellalle oli tiedossa yksi startti vanhalla kotikentällä. Kisareissu ei kovin lahjakkaasti alkanut, kun paikan päällä tuli huomattua, etten sitten ottanut koirille mitään kytkyvälineitä mukaan :) Onneksi saatiin lainavermeitä  ja kyllähän tuo kameralaukun olkahihnakin meni taluttimesta Sellalle. Tavallista poikkeavaksi kisa-aamuun teki myös se, että oltiin Hilpin kanssa luokkamme ekat starttaajat. Rataantutustumiset sujui kuitenkin helposti ja nopeasti, kiitos Saviojan meille sopivien ratojen, joten ehdin hyvin valmistella vielä Hilpin radalle ilman suurta hoppua.

Ekalla radalla ohjaajan jalat painoivat ehkä sata kiloa kumpainenkin. Ajatus ja liike eivät oikein tahtoneet missään kohtaa löytää toisiaan, ja tuntui kuin olisi kokoa ajan ollut jossakin hidastetussa filmissä. Hilpi kuitenkin hoiti oman osuutensa sen verran mallikkaasti ohjaajan kankeudesta huolimatta, että tästä radasta tuli vihdoin se vapauttava rata meille siirtyä kakkosluokkaan! Aika riitti tällä radalla sijalle 2. Nyt heitetään viimeisetkin varmistelut menemään ja pyritään aina omantasoiseen suoritukseen kisoissa kuin kisoissa. Ollaanhan me jo kakkosluokkalaisia!



Hilpin mielestä myös sertiruusuke käy lelusta :)


Toista starttia saikin sitten odotella nelisen tuntia, joten välissä ehdittiin käydä Ahvenistolla lenkillä nollaamassa. Sellalle varmasti päivän kohokohta, sellaiset hepulit se sai vanhoilla kotikulmillaan :). 




Kakkosluokan debyytti päästiin taas aloittamaan kunniapaikalta ensimmäisinä. Radan ehti onneksi nopeasti sisäistämään ja tällä kertaa pistettiin molemmat vähän nopeampi ja rennompi vaihde silmään sitä suoritettaessa. Hilpin ihmeelliset kääntymistaidot saivat aikaan meille 14-15 esteillä kiellon, kun se tuli kohti sellaisesta estevälistä, mitä en kyllä maksikoiran rataantutustumisessa osannut ajatellakaan. Videolta katsoessa taas näkee, miten vapauttelen koiraa vähän miten sattuu kontakteilta tällä radalla. Unohtui taas se, että pitäisi vain katsoa pysähtymiskohtaa eikä koiraa, muuten Hilpin on vielä vaikea rinnakkain juostessamme luottaa itseensä niillä. Ja eikä ohjaaja voi tietää, osuuko ne tassut sinne haluttuun paikkaan vai ei, jos ei katso! Noh, sentään on korjattu tuo lähdössä pysyminen tähän kisapäivään, mennään askel kerrallaan :) Kakkosluokka on siis korkattu vitosella ja neljännellä sijalla. Ilahduttavaa, että nollalla olisi voittokin ollut tällä kertaa mahdollinen tuloksia tarkastellessa. 


Tästä ei kyllä kisapaikka parane - tilaa ja aurinkoa :)






Kun Hilpi oli urakkansa suorittanut, oli taas reilut neljä tuntia aikaa kulutettavaksi ennes Sellan vuoroa. Sellahan ei tunnetusti kovin innostu odottamisesta ja väsyy helposti, joten odotuksia iltaan ei kovinkaan paljoa ladattu :) Reetta Pirttikosken kolmosille laatima rata oli kuitenkin kuin tehty meille tähän kohtaan. Simppeli valssirata ilman takkuavia takaakiertoja ja rimat 60 - käy! Sella pääsi yllättämään pysyessään lähdössä, mutta muuten meno oli aika perinteistä keskittymiskyvytöntä Sellaa, joskaan ei ihan pahimmasta päästä :) Ohjauksiin tullaan kun huvittaa ja kepit haetaan kun pakotetaan, ja turhia ei rehkitä ja kiirehditä, loppua kohti sitten tsempataan. Takakaarteessa Sellalla meni kyllä omituiseksi kompuroimiseksi ja rytmi sekaisin, maksirimat alkaa olla sille vaan jo työläitä, ehkä enemmän motivaation puutteesta kuin lihaskunnon puolesta kuitenkaan. Hyppyrytmi ja -tekniikka sillä on jokseenkin hakusessa kuten myös ohjaajalla rytmitys Sellan kanssa on sekaisin, mutta eipä olla juuri talvella treenattukaan tätä yhteistyötä. Kontaktien kanssa on siirrytty pysyvästi sille toivotaan toivotaan -linjalle vuosien jankkauksen jälkeen ja 2/3 niistä saatiinkin onnistumaan. Rataan tutustuessa tiesin jo, missä viimeistään hyllytetään, puomi on se pahin ja jos siellä edessä päin on jotain kivaa, niin sinnehän se painelee, ohjaajasta viis :) Noh, maaliin päästiin ja Sellalla oli ihan kivaa, mikä on pääasia. Nähtäväksi jää, jääkö tämä kenties meidän viimeiseksi kisasuoritukseksi vai innostutaanko vielä tällaisia yhden startin kokeilua tekemään myöhemminkin. Sella näyttäisi kyllä olevan sitä mieltä, että hän voisi vaikka rally-tokossa kilpailla seuraavaksi, kun oikella seuraamistakin se on alkanut tarjoamaan ihan itsestään :)


Siinäkö se mun suoritus jo oli?



13 tuntiseksi venähti kisapäivä matkoineen tällä kertaa, mutta eipä voi valittaa, kun on ulkokisat ja hieno sää! Kotona oli kyllä melkoisen väsynyttä, mutta onnellista, porukkaa illalla. 


sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Agilitya ja Aulankoa = täydellinen viikonloppu :)

Huippuviikonloppu takana taas! Lauantaina aloitettiin se kisoilla Riihimäellä. Suomalaisen Jarin ratoja käytiin treenailemassa kaksin kappalein Riman mukavaksi osoittautuneessa kuplahallissa. Leppoisat kisat ja leppoisa mieli, vaikka rengas- ja keppitreeniksi tällä kertaa menikin. Tavoitteena kisoihin oli huolelliset kontaktit (pyrkimys katsoa sitä paikkaa mihin koiran haluaa) ja ekalla radalla siinä onnistuin hyvin. Toisella radalla vähän jäin puomilla jälkeen liiaksi ja Hilpi ei vapautusta liikaa jäänyt odottelemaan, vaikka pysähtyikin. Yhden kerran (vain!) kontakti lipsahti muka kiireessä ja rima alas, mutta muuten olin kyllä tyytyväinen omaan suoritukseen näissä karkeloissa. Hilpin esteosaamista treenataan taas ennen seuraavia kisoja, uusi kisapaikka verotti sitä nyt hieman. Ja viikolla pelatuista yykaakoo-peleistä huolimatta lähdössä oli toisella startilla nyt erittäin vaikea pysyä, ensi kerralla keskitytään taas tähän probleemaan paremmin ja annan sille katseella tukea pysymiseen koko lähdön ajan.



Kisoissa meillä oli kannustusjoukot kohdillaan, kun Tilda ja Maiju olivat seurana reissussa. Retkemme etelään huipentuikin taas Aulangon ihaniin kevätmaisemiin. Osa meitä heitti talviturkkinsa ja kaikki nautittiin auringosta ja vapaudesta. Kolme tuntia tuolla järvikierroksella vierähtikin, kyllä oli mukavaa!


























Leikkipuistokimppa-agilitya :)





Voi tässä mäenlaskussa muutakin treenata kun riekkumista :)

Sunnuntaina suuntana Kaarina ja E-HKK:n järjestämä Jänesniemen koulutus. Josko sitä taas olisi tahkottu tämän ohjaajan päähän kontaktin pidosta jotakin :) Näissä treeneissä panostettiin rataantutustumiseen. Jokainen sai tutustumisen jälkeen tehdä mielikuvaharjoitteluna paikallaan radan parin tarkkaillessa ja sen lisäksi käytiin rata läpi kontaktin pidon kannalta niin, että piti suorittaa virtuaalikoiran kanssa rata (25 estettä) koko ajan kontaktia pitäen ja jos kontakti kärsi, niin piti aloittaa alusta. Elinan mukaan 60% suorituksesta on kiinni rataantutustumisesta, joten tähän on kyllä syytäkin nyt oppia panostamaan. Ahaa-elämyksiä tuli kontaktiharjoittelusta jo rataantutustumisessa ja toisaalta myös koiran kanssa suorittaessa (mm. koiran suorittaessa putkeakin pitää koko ajan ajatella pitävänsä kontaktia koiraan). Elinalta saatiin kotiläksyksi ruveta ohjaamaan takaa (ainakin 2 takaaohjausta radassa!) ja kestämään epätäydellisyyttä suorituksissa.  Hilpi osoitti taas olevansa kerrassaan mainio treenikaveri. Se laittaa itsensä likoon aina niin kympillä. Vahva kropankäyttö sai kyllä pienen koiran väsymään tänään lopputreenistä, onneksi sentään treenattiin kahdessa osassa. Ja nopeasti tuo otus kuitenkin maitohapoistaan palautui jäähdyttelyssä. Treeneissä oli taas kerran mukava tunnelma, kylläpä olikin jo ikävä E-HKK:n porukan kanssa treenaamista! Pasille kiitos treenien videoinnista, tässä pieni kooste niistä:










lauantai 4. huhtikuuta 2015

Täydellisyyskö tärkeintä?

Filosofinen olo iski niin saakoot blogikin nyt annoksensa siitä. Viime viikot olen taas jotenkin ollut erityisen onnellinen koiristani. Niistä saatu ilo on niin suurta ja niiden myötä on elämääni tullut paljon uutta sisältöä ja uusia ystäviä, mistä olen kovin kiitollinen. Koirat, niiden luonne ja käyttäytyminen, ovat kiehtoneet minua koko ikäni ja suurella mielenkiinnolla olen päässyt syventymään kahden rakastamani rodun yksilön ominaisuuksiin ja elämään. Nyt kun niitä on kaksi, oppii koko ajan uutta ja olen jotenkin havahtunut moneen asiaan vasta Hilpin hiljakseen tapahtuvan aikuistumisen myötä. Päivitin tässä joutessani tyttöjen blogikuvaukset uuteen kuosiin. Päätin tällä kertaa kirjoittaa auki vähän enemmän tähän astisesta tietämyksestäni näistä tyypeistä ja sellaisista asioista, joista olisin itse kiinnostunut lukemaan myös muista koirista.

 Joskus sosiaalisessa mediassa saa sellaisen kuvan, että jokainen meistä omistaa kerrassaan täydellisen koiruuden. Myönnän itsekin vahvasti suuntaavani positiiviseen kirjoitustavassani ja onhan minulla siihen toki hyvä syy näiden erittäin mukavien koirieni kanssa. Mutta sen olen tiennyt jo pitkään, että täydellisiä ne eivät ole. Niiden tuntemisen myötä olen kyllä oppinut muodostamaan ideaalikoirani ja -collieni mieleeni, ja onnistunut myös ahdistumaan siitä, että onkohan tässä ehdottomassa lempirodussani kuitenkaan sitä vastaavaa yksilöä mahdollista löytää. Olen myös pyöritellyt ajatuksia siitä, olenko kuitenkin enemmän laji- kuin rotuharrastaja ja mihin sitä tulevaisuudessa suuntautuukaan koiraharrastuksessa. Viime aikoina olen kuitenkin myös armahtanut itseäni ajatuksella, että onko täydellisyys kuitenkaan niin tärkeää, se kun on kaikkinensa niin subjektiivinen kokemus. Mitäpä jos vain tyytyisin olemaan onnellinen siitä mitä on, olenhan kuitenkin onnekas saadessani omistaa kaksi varsin erilaista, mutta omalla tavallaan juuri minulle sopivaa koiraa. Ja aika näyttää mitä tulevaisuus tuo tullessaan, varmaa on ainoastaan se, että uskollinen ystävä rinnalla tekee minut onnelliseksi myös kaikkine epätäydellisyyksineen.

Tärkeintä on ehkä kuitenkin elää hetkessä, nämä pääsiäiskaverukset sen tietävät.

Kuvitukseksi vielä tämän aamun riemuja mummolan pihasta. Hilpi tietää, miten saa Sellan hepuliin :)