lauantai 4. huhtikuuta 2015

Täydellisyyskö tärkeintä?

Filosofinen olo iski niin saakoot blogikin nyt annoksensa siitä. Viime viikot olen taas jotenkin ollut erityisen onnellinen koiristani. Niistä saatu ilo on niin suurta ja niiden myötä on elämääni tullut paljon uutta sisältöä ja uusia ystäviä, mistä olen kovin kiitollinen. Koirat, niiden luonne ja käyttäytyminen, ovat kiehtoneet minua koko ikäni ja suurella mielenkiinnolla olen päässyt syventymään kahden rakastamani rodun yksilön ominaisuuksiin ja elämään. Nyt kun niitä on kaksi, oppii koko ajan uutta ja olen jotenkin havahtunut moneen asiaan vasta Hilpin hiljakseen tapahtuvan aikuistumisen myötä. Päivitin tässä joutessani tyttöjen blogikuvaukset uuteen kuosiin. Päätin tällä kertaa kirjoittaa auki vähän enemmän tähän astisesta tietämyksestäni näistä tyypeistä ja sellaisista asioista, joista olisin itse kiinnostunut lukemaan myös muista koirista.

 Joskus sosiaalisessa mediassa saa sellaisen kuvan, että jokainen meistä omistaa kerrassaan täydellisen koiruuden. Myönnän itsekin vahvasti suuntaavani positiiviseen kirjoitustavassani ja onhan minulla siihen toki hyvä syy näiden erittäin mukavien koirieni kanssa. Mutta sen olen tiennyt jo pitkään, että täydellisiä ne eivät ole. Niiden tuntemisen myötä olen kyllä oppinut muodostamaan ideaalikoirani ja -collieni mieleeni, ja onnistunut myös ahdistumaan siitä, että onkohan tässä ehdottomassa lempirodussani kuitenkaan sitä vastaavaa yksilöä mahdollista löytää. Olen myös pyöritellyt ajatuksia siitä, olenko kuitenkin enemmän laji- kuin rotuharrastaja ja mihin sitä tulevaisuudessa suuntautuukaan koiraharrastuksessa. Viime aikoina olen kuitenkin myös armahtanut itseäni ajatuksella, että onko täydellisyys kuitenkaan niin tärkeää, se kun on kaikkinensa niin subjektiivinen kokemus. Mitäpä jos vain tyytyisin olemaan onnellinen siitä mitä on, olenhan kuitenkin onnekas saadessani omistaa kaksi varsin erilaista, mutta omalla tavallaan juuri minulle sopivaa koiraa. Ja aika näyttää mitä tulevaisuus tuo tullessaan, varmaa on ainoastaan se, että uskollinen ystävä rinnalla tekee minut onnelliseksi myös kaikkine epätäydellisyyksineen.

Tärkeintä on ehkä kuitenkin elää hetkessä, nämä pääsiäiskaverukset sen tietävät.

Kuvitukseksi vielä tämän aamun riemuja mummolan pihasta. Hilpi tietää, miten saa Sellan hepuliin :)









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti