Sivut

tiistai 20. marraskuuta 2012

Valoa kohti!

Pitkästä aikaa tekee oikein mieli jotakin kirjoittaa ylös treeneistä. Talvikausi on aloitettu kolmisen viikkoa sitten ja uusi treeniryhmä on tuonut mukanaan myös uutta intoa. Koutsit Lotta ja Laura ovat kyllä oikeita tekniikkataitureita, mutta osaavat onneksi myös avata terminologiaa ja askelkuvioita meille tallustelijoillekin.  Takkula tuntuu treenipaikkana olevan ihan Sellan mieleen, tekonurmi alkaa jo pitää tassujen alla ja lämpimän odotustilan koppiin ryömiminen sujuu jo jotenkin. Motivaatiota treeneihin on myös tuonut se, että olen uskaltanut ottaa jo kokonaisia kontakteja mukaan radalle ja ne ovat pitäneet muutamia poikkeuksia lukuunottamatta! Targetin häivyttäminen olisi nyt operaatio numero 1, kunhan vain saisin aikaiseksi varata omia treenivuoroja. Tässä asiassa täytyisi vain malttaa antaa tilaa koiran omalle oivallukselle eikä vahingossakaan palkata väärästä suorituksesta. Helpommin sanottu kuin tehty minun maltillani.

Tänään Sella oli kyllä taitava omasta tumpeloinnistani huolimatta. Se selvästi yritti koko ajan parhaansa eli pysyi kuulolla, mutta eteni niin vauhdikkaasti kun pääsi. Kepit olivat ihan super joka kerta kuten myös käännökset! Nyt pitäisi vaan alkaa kehittää omaa ymmärrystä koiran linjoista, jotta voitaisiin haaveilla jopa kisamenestyksestä kolmosissa. Potentiaalia meissä kuulemma on, mikä oli enemmän kuin mukava kuulla!

Torstaina on Sellan eka fyssarikäynti. Toivon todella, ettei se menisi hukkaan ja neiti saataisiin käsiteltyä kunnolla. Toivottavasti mitään ihmeellisyyksiä ei kropasta kuitenkaan löydy.

Lunta jo kovasti odotellaan tähän pimeään ja sateiseen syksyyn. Jäälenkit ovat Sellan mielestä parasta talvessa, toivottavasti niitä päästään tekemään myös täällä Tampereella tänä talvena!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti