torstai 30. heinäkuuta 2015

Paimentytöt

Kyllä se vaan niin on, että mitä enemmän koiran kanssa tekee ja kokee erilaisia juttuja, sitä enemmän niistä oppii. Tällä viikolla vierailtiin Sillanpään lammastilalla katsomassa, mahtaako tytöistä olla niiden alkuperäiseen käyttötarkoitukseen, eli toimimaan lammaspaimenena. Oppana meille toimi seurakaveri Sanna, Koira-Kehron pitäjä. Hilpille kerta oli ensimmäinen, kun se edes kunnolla näki lampaita, joten en lähtenyt edes arvelemaan sen reagointia. Nyt jälkeenpäin ajatellen sen käytös oli kyllä uuden äärellä hyvin ennalta arvattavissa. Sellalle kerta oli toinen lampailla, edellisestä kohtaamisesta olikin vierähtänyt kuutisen vuotta. Mutta, kuten nuorena tyttönä, tälläkin kertaa neiti osoitti suurta kiinnostusta lampaisiin ja niiden kanssa työskentelyyn (ja vähän vähemmän kiinnostusta minun kanssa työskentelyyn, niin tyypillistä ;)). Sella on hyvin vahva ja sinnikäs lampaiden kanssa, vaikkei vielä tiedäkään täysin, mitä niiden kanssa kuuluisi tehdä ja vireen säätely on vielä hankalaa. Mutta sen kanssa pääsi itsekin testailemaan ohjausta, ja täytyy myöntää, että vaikka koira oli hyvä, niin minulta ei luontaista paimennusviettiä löydy :)

Hilpin kanssa lähdettiin liikkeelle siitä, että lampaat haettiin pyöröaitaukseen toisesta aitauksesta ja reippaasti Hilpi ensiaskeleet lampaita kohden ottikin. Aluksi vain kuljettiin lampaiden perässä ja hiukan sytyteltiin siihen, että niiden takana uskaltaa ja pitää liikkua. Aika hämillään Hilpi oli ja sijaistoimintona putsasi aitauksen jätöksistä samalla, kun piti lampaita koko ajan silmällä ja väisteli pahimpia kuralätäköitä. Muutaman kerran se rohkeni lähestymään lampaita omatoimisesti.

Mitäköhän me oikein tehdään tuolla...

Reippaasti lampaidenhakuun!


Tauon jälkeen Hilpi oli asiaa pohdiskellut ja olikin selkeästi aktiivisempi lampaiden kanssa. Olimme aitauksessa kaksin ja selkeästi sillä oli halua yrittää työskennellä kanssani, vaikka homma jännittävää olikin. Kun se rohkistui, laskettiin myös liinasta irti. Turvanarun kadotessa muuttui homma taas pikkuisen epäilyttävämmäksi Hilpille, mutta saimme kuitenkin muutaman rohkean kokoamisen ja Hilpille hyvin tärkeitä itseluottamuksen vahvistumisen kokemuksia, kun se onnistui hallitsemaan lampaita. Hilpi oli kyllä niin tyypillinen oma itsensä tässä tilanteessa. Epäileväinen uuden jutun suhteen ja mielellään turvautuisi minuun, mutta halu työskennellä ihmisen kanssa ja suorittaa annettu tehtävä on kuitenkin sillä erittäin vahva. Mielenkiintoista olisi nähdä, mihin suuntaan tämä homma sen kanssa oikeasti sitten menisi. Täytynee siis käydä jokunen toinenkin kerta lampailla sytyttelemässä. Videolla on pätkiä sieltä täältä Hilpin lampaisiin sytyttelystä, mitä nyt kuvaaja kerkesi ottamaan :)



Sitten tuli Sellan vuoro ja mentiinkin työskentelyn toiselle äärilaidalle. Alkuun kaikki tuntui minusta aivan kaaokselta, rapa roiskui, vauhti kiihtyi ja itse olin aivan pyörällä päästäni. Sella oli niin jossain tiloissaan, kun se tuotiin sen äärelle, mihin se on tarkoitettu, että korvat katosivat saman tien. Jos kuusi vuotta sitten se oli vielä ensikohtaamisella kontrolloitavissa ja saatavissa käskyn alle, niin nyt oli kyllä hävinnyt viimeisetkin rippeet pehmeydestä ohjaajaa kohtaan :) Taas kerran voi todeta, että saalisvietti on Sellan vahvin moottori ja vireen hallinta on se, mitä on työstettävä. Voi kunpa tämän olisi tajunnut oikeasti jo vuosia sitten, niin olisi tuo agilityharrastuskin ollut vähän helpompaa. Tämä paimennuskerta olikin juuri tuon vireen säätelyn harjoittelun kannalta oikein antoisa. Kuten videoltakin näkee, Sellalle piti antaa aikamoista painetta ohjaajalta, jotta se kykeni tavoittamaan yhteiseen työskentelyyn sopivan mielentilan.  Mutta saavutettavissa se on! Kunhan saatiin suurimmat kierrokset laskettua, se työskenteli paikka paikoin oikein mukavasti ja äänentasokin hiipui pikkuhiljaa niin ohjaajalta kuin koiralta (niin, mitä tapahtuikaan ohjaajan zen-tilalle :)). Myös lampaista luopumisharjoitukset alkoivat vähitellen sujua. Se ei juuri ottanut nokkiinsa, vaikka tuli oikeasti lampaan pukkaamaksikin, mutta tuon episodin jälkeen huomasi, että sen työkalut alkoivat olla jo tähän kohtaan käytettyjä jumpittelevien lampaiden kanssa. Hampaita kun se ei osaa juurikaan käyttää :)

Minä hallitsen teitä!

Minä en näistä luovu!

Itse kun en oikein tiennyt miten aitauksessa toimia, niin Sellankaan toiminta ei aina ollut parasta mahdollista, mutta lopuksi se pääsi työskentelemään vielä pienen hetken Sanna-kouluttajan kanssa kaksin, niin johan alkoi touhu näyttää ihan oikealta paimennukselta. Se ei haukkunut yhtään ja liikkui maltillisesti herkkänä ohjaukselle, olihan se toki jo aika väsynytkin. Harmillisesti tätä ei tullut videolle, kun kuvaajakin oli jähmettynyt ihastelemaan sitä. 


Kaiken kaikkiaan oli kyllä oikein antoisa tutustuminen paimennukseen lajina. Vasta kotimatkalla sain itse jälkiviisastumisia omaan työskentelyyn ja aloin hahmottaa rintamasuunnan ja kepin käyttöä teorian tasolla. Pakko siis päästä uudestaan kokeilemaan käytännössä! Ja mikäs olisikaan Sellasta sen mukavampaa. 

Tää on niin kivaa!

Sella on kunnostautunut paimentamisen ohella myös rally-tokossa kuluneella viikolla. Tarkoituksena oli korkata avo-luokka vanhan seuran kisoissa Hattulassa viime sunnuntaina, mutta jossakin rally-tokon sääntökirjan ulkopuolella on maininta siitä, että siirtymäoikeus luokasta toiseen on tässä lajissa kaksi vuotta. Meillä kun oli RTK1-koulari hankittuna jo kolme vuotta sitten eikä kisatartteja sen jälkeen, niin eipä auttanut muuta kuin aloittaa homma alusta nyt virallisesti. Onneksi ylitoimitsija hoksasi asiaa kysyä jo aikaisemmin viikolla, niin saatiin paikka alosta vielä. Tietysti motivaatiota se söi melkoisesti, mutta eipähän tarvinnut jännittää kisassa sitä hihnanirrotusosiota. Rata menikin ihan mallikkasti vanhasta muistista, vaikkei hihnan kanssa  vuosiin treenattu ollakaan. Sellalla pysyi vire sopivana koko ajan ja ilme oli iloista, vaikkei se takapää onkin kankea liikkeissään. Miinuspiste radalta tuli sen varsin omaperäisestä 360 asteen käännöksestä vasemmalle ja kolme pistettä vähennettiin lähdössä haukkumisesta. Niin, mitään muutahan me ei oikeastaan ollakaan treenattu kuin lähtöä rallytokon osalta viime aikoina. Ja sitten kisoissa tämä ohjaaja ei muista seuruuttaa sitä lähtöön ja agilähdöksihän se Sellan mielessä kääntyi jälleen. Jatkossa muistetaan, että lähtö on yksi suoritettavista kylteistä ja valmista ei sanota ennen kuin mielentila on oikea. Lopputuloksena siis ensimmäisestä virallisesta rallytoko-kisasta 96/100 pistettä ja hyväksytty tulos. Josko sitten ensi vuonna avoluokkaan, kunhan ehdittäisiin nämä alostartit käydä alta pois. Hallikisat ei oikein houkuttele Sellan kanssa ja paikat kisoihin menevät niin aikaisin ja vikkelään, ettei vain agi-ilmoihin tottunut ihminen osaa niihin reagoida :)

Kisattiinhan me Hilpinkin kanssa viime lauantaina agia, tosin näistä kisoista ei jäänyt paljoa kerrottavaa. Hypärillä riman putoamisesta harmistuneena unohdin radan ja kympillä sitten sähellyksen kanssa maaliin, agiradat meni kontaktitreenaamiseksi. Kai tällaiset katastrofikisat vaadittiin, että nyt oikeasti opin pitämään pääni kontaktien kanssa enkä anna sen enää lipsua niiltä. Me ei niin haluta niiitä upeita treenikontakteja ja onnettomia kisakontakteja. Tämän viikon treeneissä koutsi oli sitä mieltä, että nyt loppuu sievä ohjaaminen ja haetaan vähän rokkiasennetta tekemiseen eli annetaan koiralle positiivista painetta enemmän suoritukseen, pysyy Hilpikin skarpimpana rimojen kanssa. Näillä mennään!

Rauman kisoista löytyi hienoja Topi Mäkisen ottamia agikuvia Hilpistä:








1 kommentti:

  1. Helou!
    Sinut on haastettu Liebster Award haasteeseen.
    Toivottavasti toteutat haasteen!

    Haasteen löydät:
    http://samunkoiruuselamaa.blogspot.fi/2015/08/liebster-award.html

    VastaaPoista