Sivut

sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Auringosta nautiskelua ja sunnuntaitreenailuja

Aurinko on vaan lenkkeilijän paras kaveri. Ja Sella on Hilpin paras kaveri. Hauvelit nauttivat. Ja onnellinen omistaja kuvailee innoissaan :)



Caboeiratreenit?
Pikakiituri



Kyllä hymyilyttää, kun voi mutustella omaa keppiä.

Hilpi- collieksi kasvanut.




Sellalle ei ainakaan pitäisi tulla kylmä näin muhkealla talvikaulurilla. Sitä karvanlähtöä odotellessa taas.
Koirat ovat saaneet kuluneella viikolla myös yksilöllistä hemmottelua. Sella kävi torstaina hierojalla, ja selkeää edistystä on kyllä tässä puuhassa tullut, onneksi. Alkuun kovin jännitti taas uusi paikka ja ihminen, mutta sentään saatiin molemmat puolet käytyä läpi ilman ylöspongahduksia ja -pyristelyitä. Lihakset olivat kyllä agilitykoiraksi taas yllättävän auki, mikä on kyllä hyvä juttu. Mitään ihmeempiä jumeja ei siis tarvinnut hoitaa ja Sella sai tästä hyvän kokemuksen. Perjantaina Hilpi pääsi shoppailureissulle uuden lemmikkitavaratalon avajaisiin. Hiipulainen nautiskeli henkilökunnan huomiosta ja tutki ihastuksissaan kaikkia tavaroita ja herkkuja. Kyllä mukaan tarttuikin yhtä sun toista, pitihän Sellalle myös viedä tuliaisia :) Satiinpa reissulla sovittua myös pentutreffit tiistaiksi Alli-aussien kanssa. Saas nähdä, millaisen härdellin kakarat pistävät Takkulassa pystyyn.

Sunnuntaina käytiin tyttöjen kanssa treenihallilla. Sellan kanssa suunnataan viikon päästä muun muassa Mujusen radalle, joten teemana oli kontaktien lisäksi suora vauhtiputki. Kontakteilla saatiin ihan vauhdikkaitakin suorituksia, mutta vaihtelevaa se kyllä on. Sitä ei kyllä parane yhtään paineistaa alastulossa, muuten alkaa hissuttelu. Teinkin nyt  niin, että virheestä ei korjata, mutta ei palkatakaan ja sitten taas vahdikkaasta onnistumisesta superpalkka. Turha stressi nyt vaan pitäisi unohtaa noiden kontaktien suhteen, ei tämä nyt niin vakavaa touhua saa olla. Videolla on noita helppoja putkiharjoituksia, joiden tarkoituksena on vaan saada iloa tekemiseen. Ja onneksi sitä näyttää Sellalla olevan!



Hilpi puuhaili myös siinä sivussa yhtä jos toista. Tuo on kyllä hurjan reipas kakara! Kokeiltiin ekaa kertaa lähtöjä, puomin kävelyä sekä pientä radanpätkää ja mielissään tuo kaikkea tekee, leikin varjolla tietenkin. Mukaan mahtui myös vähän näyttelytreeniä - showtaipumuksia on Hilpin liikkeissä havaittavissa :) Koostin näistäkin puuhista videon, jotta on jotain, mitä muistella myöhemmin. Kunnon videokamera olisi kyllä kiva.



Päivällä käytiin vielä myös laavuretkellä kavereiden kanssa. Hilpi sai onneksi lämmitellä nuotion ääressä tarpeen tullen ja makkarakin maistui koiruuksille tietenkin. Ja mitä riemua taas nähtiin jäällä, kun Tilda, Sella ja Hilpi juoksivat välillä niin lujaa kuin tassuistaan pääsivät. Nyt on ollut suhteellisen väsynyttä porukkaa täällä.  



Retkeilijät


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti