Sivut

tiistai 10. kesäkuuta 2014

Erittäin Hyvin menee!

Viime päivinä onkin tapahtunut taas kaikenlaista. Sunnuntaina Hilpi oli ensimmäisessä virallisessa näyttelyssään Lohjalla siskon ja veljen kanssa. Hilpi hoiti oman osuutensa tässäkin hommassa tyylillä, kuten aina. Se käyttäytyi kauniisti ja esiintyi oikein kivanoloisesti. Eipä jää harrastusvalioituminen siis ainakaan näyttelytuloksesta kiinni, eikä menty edes rimaa hipoen :). Kaunis neiti sai laatuarvosteluksi EH ja mukavan kuuloisen arvostelun:

Feminiininen, kevytrakenteinen narttu. Hyvä purenta. Hieman vaaleat silmät. Kevyet korvat. Tyypilliset pään mittasuhteet. Toivoisin hieman pidemmän rungon. Erinomaiset takakulmaukset. Liikkuu erinomaisella ulottuvalla askelpituudella. Etuliike voisi olla tiiviimpi. NUO EH2

                                                                            Tarja Löfman, Lohja RN 08.06.2014





Iltapäivällä puuhailtiin sitten sisarusparven kanssa lenkkeillen ja pidettiin myös mallikuvaukset. Hilpi kerkesi treenata myös siinä sivussa tokohyppyä ja hyppynoudonkin :) Kiitos Elina ja Timo kivasta päivästä ja kuvista, teidän ranchilla on vaan niin kaunista ja mukavaa!







Kotiin näyttelyreissulta ei palattukaan Tampereelle vaan suunnattiin Ruutanan rauhaan Wilmaa hoitamaan. Tytöt ovat saaneet nauttia pihalla olosta yllin kyllin ja tottahan tekemistä löytyy. Tytöt treenavat nyt pian alkavien MM-kisojen innoittamana futista.





Hilpi ei ihan hokaa, että mitä tää tällainen tikanheitto on?!
Sunnuntai-iltana käytiin vielä nauttimassa ilta-auringosta ja päästettiin isommat tytöt uimaan sydämensä kyllyydestä. Meille nuo koirat ovat vaan jatkuva suuri ilonaihe, nytkään ei kyllä pystynyt tyrskähdyksiä pidättelemään Sellan ja Wilman touhuja kuvaillessa :) Jos ei koko videota jaksa katsoa, niin suosittelen tsekkaamaan alun uimahypyt kahdesta metristä ;)









Laumaelo se tekee kyllä välillä hyvää paatuneimmallekin yksineläjälle. No man is an island. Wilma 9 vuotta on ollut superiloinen kuluneet kaksi päivää eikä ole edes karannut kertaakaan :) Tänään koitti Wilman suuri päivä, kun se pääsi elämänsä ensimmäistä kertaa ihkaoikeille agiesteille. Videopäiväkirja kertokoon, miten treenit vauhtimummon kanssa sujuivat :):


Suipponokat tekivät myös oman treeninsä. Sellan kanssa otettiin tällainen kyllä se kotona osaa -treeni kepeille törkkäyksistä ja keppien hausta.


Hilpi taasen otti taas suuren edistysaskeleen kepeillä, kun siirryttiin isojen tyttöjen keppeihin. Hyvästi 2x2-portit! Kuten videokoosteestakin huomaa, niin avokulma oli haastava eri värisillä kepeillä, mutta sitähän me treenataan vaan lisää sitten jatkossa. Ensi kerralla pyydetään taas palkka-apuri, niin itse voin keskittyä tuottamaan mitä erikoisempia liikehäiriöitä. Hilpistä tulee vielä huippupujottelija!



Wilma voisi söpöydessään toimia vaikka sm-kisojen maskottina viikonloppuna :)


Treenien jälkeen vähän väsytti.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti