maanantai 16. joulukuuta 2013

Helpotuksen huokaus. Ja tulevaisuuden näkymiä.

Vuosi lähenee loppuaan ja viime aikoina on tullut pohdiskeltua myös rakkaan agilityharrastuksen osalta sitä, missä mennään ja mitä seuraavaksi, kummankin koiruuden kanssa.

Sellan kanssa on taas löytynyt hauskuus yhdessä tekemiseen ja tällä hetkellä neiti onkin ihan liekeissä :) Kontaktit alkavat taas toimia, muutamalla edellisellä treenikerralla niistä on saanut olla tosi iloinen. Kovin montaa toistoa sen keskittyminen niillä ei kestä, eli jos kontaktikohtaa hinkataan, niin sitten se alkaa taas valua niiltä pois, mutta edistystä on havaittavissa. Haasteena meillä on ollut treeneissä se, että välillä ohjaaja unohtaa ohjata Sellaa Sellana. Sella on niin kiltti ja sen kanssa ohjaamisessa pitäisi keskittyä rytmitykseen ja unohtaa kiire. Vaikka Sella onkin oppinut aika kivasti jo lukemaan sitä, että ohjaaja ohjaakin linjoja eikä esteitä, on kuitenkin selvää, että asioiden uusiksi opettelu on vielä kesken (meillä molemmilla). Tekniikoita meidän pitäisi siis treenailla pienillä pätkillä. Kisaamaankin olisi kiva taas päästä, mutta harvassa ovat ne paikat, joissa tuon kanssa oikeasti kannattaa kisata. Häiriöherkkyys on kyllä ongelma numero yksi ollut koko ajan, eikä siihen oikein ole vuosien varrella löytynyt ratkaisuja.  Jos se ei suoranaisesti pilaa aina kisasuoritusta, niin kyllä se lähes poikkeuksetta vie silti Sellan tekemisestä parhaimman terän. Motivointi on varmasti se avainsana, joka on jäänyt jo alkuopetuksessa huonolle, mutta se on kyllä helpommin sanottua kuin tehtyä kokemattomana kouluttajana koiran kanssa, jolla ei luonnostaan löydy kovin suurta moottoria tai ruokahalua. Nykyisin ruoka kyllä maistuu, ei sillä :) Mutta Sella on Sella, ja näillä mennään mitä on annettu. Taitava agikoira se kuitenkin on ja katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Eihän sitä koskaan tiedä, vaikka se vielä syttyisikin ihan täysillä lajiin - ei luovuteta!

Sella haluaisi leikkiä, leikkiä ja leikkiä.

Ja sitten on Hilpi - pienisuuri collielapsi, jolle onkin sitten annettu vähän reilummin luonnetta ja temperamenttia, välillä tuntuu, että vähän liikaakin :) Tällä hetkellä neiti vähän painiskelee oman itsensä kanssa ja tämä teettää töitä kyllä omistajalle. Se huomaa kaiken ympärillä olevan ja tapahtuvan ja kynnys reagoida haukkumalla on aika alhainen, ainakin mitä tulee vieraisiin koiriin ja lapsiin. Tärkeimpänä harjoittelujuttuna tällä hetkellä meillä on niinkin arkisen asian kuin luoksetulon saaminen niin vahvaan, vaistotkin ylittävään, ärsykekontrolliin, jotta arki pysyy helppona ja mukavana. Lisäksi täytynee ottaa lomaohjelmaan vähän jännittävämmissä paikoissa vierailuja, sosialistaminen on syksyn myötä jäänyt huonolle ja sitä tuo kuitenkin tarvitsee.

Mikähän minusta tulee isona, miettii  Hilpi 9 viikkoa. 


Agilityssa on ollut myös yllämainitusta syystä pientä suvantovaihetta, mikä on hieman harmittanut. Hilpiltä on puuttunut viime aikoina se reippaus, mitä on voinut pitää sen tavaramerkkinä. Mutta tänään sai vihdoin treeneissä huokaista taas helpotuksesta - huippu-Hilpi teki paluun! Se oli rohkea, itsevarma ja täynnä intoa tehdä ja taistella - jopa röyhkeä (Hilpi puraisi ohjaajaa reidestä, kun ohjaus oli huonoa eikä koira onnistunut yrityksistä huolimatta toimimaan oikein, auts.) Toivotaan, että sama meininki jatkuu, jos ei nyt tuota pientä ylikuumumista oteta huomioon.

Myös tuhoaja-Hilpi on tehnyt paluun jo hyvän aikaa sitten...

Hilpin kanssa pidetään tavoitteet agilityssa toistaiseksi korkealla. Meidän Tanja-kouluttaja perustaa melko puhtaasti agilityajattelunsa  Onemind -filosofiaan ja Hilpi on alusta alkaen koulutettu agilityyn tämän systeemin opeilla. Ja tämähän on sopinut meille kuin nenä päähän, Hilpi on oikeasti hurjan motivoitunut ja taitava agilitaaja jo (koiran oppiminen on kyllä niin paljon nopeampaa kuin ihmisen ;)). Tietysti asiaa on auttanut se, että koiralla on niin suuri moottori ja kyky keskittyä tekemiseen. Toivottavasti ikä ja kokemus tuo Hilpille vielä ripauksen rohkeutta lisää, niin tulevaisuudessa Hilpi voidaan nähdä kisailemassa jopa ihan kärkipaikoista radoilla. Itseluottamusta kasvatetaan nyt meillä molemmilla :)

Hilpin kanssa tavoitteena on saada sille mahdollisimman itsenäinen esteosaaminen ja sitä työstetään nyt alussa huolella. Joka esteelle opetetaan kaikki eri ohjaukset ja koiralle vahvistetaan oikea-aikaisella ja -paikkaisella palkkauksella turvallinen ja nopea suoritustapa. Kokonaiset kontaktit ja kepit ovat kevään/kesän harjoitusohjelmassa ja terveystuloksilla on tarkoitus varmistaa, ettei rangan puolesta ole esteitä harrastamiselle. Kepit on ajatuksena opettaa 2x2 -menetelmällä, mutta sitä varten Hilpi saa vielä kehittää kehonhallintaansa ja lihaksiaan jonkin aikaa, kiirettä ei ole. Mutta olisihan se hienoa ensi vuonna kisaura korkata, katsotaan nyt mitä kevät ja kesä tuo tullessaan! Keväällä tai kesällä Hilpiä odottaa varmasti myös muutama virallinen näyttelykehä, agilityvalioksi kun kelpuutetaan vain kauniita koiria ;).

Mitä tulee meidän tokotreenaamiseen, niin heräsin tuossa yksi yö siihen ajatukseen, että apua, tuo pentu on jo vuoden eikä se osaa edes seurata! Laiska kouluttaja Hilpillä... Hilpin oppimiskyvyn huomioiden ei varmasti olisi temppu eikä mikään opettaa sille tokoluokkien liikkeitä, täytyisi vaan löytää kipinä, ohjausta ja aikaa sen tekemiseen. Keväällä jos kävisi muutamalla tokoyksärillä vaikka, niin saisi homman alkuun. Kiva olisi monipuolistaa tätä meidän harrastusrepertuaaria, kun koirassa on potkua vaikka mihin.

Tytöt odottavat jo kovasti joulupukkia. Hilpi on toivonut pukilta paljon sellaisia leluja, jotka eivät mene rikki heti ensimmäisessä taistelussa (=treenikerrassa). Sella taas toivoo herkkuja ja lupaa nukkua sängyssä (toinen toteutunee, toinen ei, valitettavasti). Viime viikolla ehdittiin jo korkata tämän talven pulkkamäet ja sekös oli koirista huippuhauskaa. Toivottavasti lomalle saataisiin myös edes vähän lunta, vaikka lumisista joulukorttikuvista on ehkä turha haaveilla tänä vuonna.

Sella haluaa hangille riekkumaan!





.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti