Sivut

keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Hilpi on jo yksivuotias!

Hilpi on viettänyt tänään juhlapäiväänsä kakkua nautiskellen ja lempipuuhansa agilityn parissa. Jo aikaisemmin maanantaina Hilpi tarjosi treenikamuilleen herkut ja tänään Hilpi pääsi Sellan treenien jälkeen tekemään omia juttujaan tapansa mukaan vauhdikkaasti ja intoa hihkuen. Viikonloppuna toivottavasti päästäisiin myös tekemään päivänvalossa kunnon synttärilenkkejä.



Vuosi on kyllä hurjan lyhyt aika. Vastahan sitä kuumeisesti jännitti, että mahtaako Sena-emälle tulla narttupentuja laisinkaan ja eikä siitäkään tunnu olevan kuin hetki, kun tuo pikkuinen rääpäle tänne kotiin kannettiin Sellan ihmeteltäväksi.  Laitanpa tähän synttäripäivitykseen joitain lempikuviani kuluneen vuoden varrelta, onneksi on ihania lapsuusmuistoja tallessa Hilpillä!

Ekana iltana uudessa kodissa unet olivat makoisia.

Tuttavuutta piti alkaa heti hieroa isomman kanssa.

Sellan kanssa on ollut turvllista kasvaa.

Pikkuriiviö elementissään.

Hilpi on suuri taistelija!

Ja aina on vauhtia matkassa mukana.

Jo ensimmäisellä treenikerrallaan Hilpi osoittautui varsin päteväksi!

Nemon kanssa löytyi sisäinen painija.

Äly ja väläys kesätunnelmissa.

Ensi kesänä jatketaan uimaan opettelua :)

Syksyn kaunotar.

Siskon ja veljen kanssa on niin hauskaa! (kuva Keyword)

Ekat epistelyt putkiluokassa - ja meillä oli hauskaa!
(kuva Hanna Heinonen)

Yksivuotiaana on hyvä olla.
Hilpi on kyllä ihan mahtava pakkaus. Onpa onni, että tällainen koiruus on kohdalle osunut, ja mikä parasta, olemme vasta yhteisen taipaleen alussa. Onnea Hilpille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti