perjantai 8. elokuuta 2014

Hilpin kisaluokan debyytti

Hilpin pääsi eilen testaamaan oikein kisaavien rataa ja samalla esimmäistä kertaa vieraita keppejä ja keinua Eteläpuistossa Tamskin epiksissä. Kisarataan tutustuessa ensimmäinen ajatus oli kyllä, että eipä ole tainnut koskaan tulla kisattua näin haastavalla radalla edes kolmosissa, ja me kun tultiin vaan keppejä treenaamaan :) Ylimääräisiä tykytyksiä toi myös rimojen nosto lukemaan 60, eihän me niitä olla treenattu vielä! Mutta toisaalta saipa vaivata oikein päätään myös ohjauksilla ja sitähän me halutaankin. Rata myös paljasti hyvin heikkoudet esteosaamisessa, tietää ainakin taas mitä treenata :) Ensimmäisellä startilla oli ajatuksena palkata reilusti kontaktit ja etenkin ne kepit, jos ne onnistuvat. Toka startti sitten kisanomaisemmin. Nyt on hyvä tuoreeltaan analysoida aika tarkkaan nuo startit ihan vaan itselle muistiinpanoksi, niistä kun oppi taas niin paljon. 




Ensimmäinen puutteellinen esteosaaminen näkyi puomilla, oikea paikka ei tahdo löytyä, jos ohjaaja himmaa liikettään noinkin yhtäkkisesti ja selvästi ennakoi seuraavaa liikesuuntaa puomilta takaisinpäin. Tämä oli kyllä arvattavissakin, niin vähän on kontakteja nyt treenattu etupalkalla. Ja on tuo kyllä vaikeaa monelle kokeneemmallekin koiralle, eli tästä ei oteta stressiä tähän kohtaan. Noh, sitten tuo keinu-puomierottelu. Se on jokseenkin aina ollut niin, että jos ensin on tehty puomi radalla ja sitten tehdään keinu heti perään, niin ei tuo vaan niitä erota. Hirvittävä lentokeinuhan tuosta oli tuloksena nytkin. Tähän mennessä on treenattu vain omalla aavistuksen hitaammalla puukeinulla, joten uutta keinua Hilpillä oli selvästi vaikeuksia hanskata vielä korjauskerrallakin. Tatsi löytyi kyllä sitten ja pääasia, että se rohkeasti yrittää kuitenkin. Tuohonkin keinun perään piti tehdä radalla valssi, mikä jokseenkin vaikeutti oikean pysähtymispaikan hanskaamista, eli kontaktien jälkeisiä ohjauksia alettava treenaamaan! Keinulla meillä on eri käsky kuin muilla kontakteilla, mutta tämä kyllä taas todistaa hyvin sen, että se on aika sama mitä sille koiralle radalla huutelee tai huuteleeko ollenkaan, hyvin vähän sanoilla sitä voi ohjata. Kovin suurta jarruakaan en haluaisi sille opettaa ennen keinua, ettei keinusta tule hidasta. Täytynee kääntyä viisaampien puoleen, että miten asiaa jatkossa veisi eteenpäin, yrityksen ja erehdyksen kautta asiaan tottuminen kun ei oikein tuon kropan kannalta ole paras tapa. Onneksi parin viikon päästä on osteopaatti! 

Seuraavaksi vähän jännitin sitä, kuinka se hakee pimeän putken 11 ja kääntyykö se sieltä oikeaan suuntaan, mutta riskillä lähetin putkeen kaukaa, jotta pääsin merkkaamaan muurin. Putkella ei ollut kyllä mitään ongelmaa, muurille tulon vaan varmistelin molemmissa starteissa turhankin paljon, sillä kun ei olla tuollaisia merkkauksia koskaan treenattu. Sen sijaan seuraavaan suoraan putkeen jätin ohjaamatta kunnolla, ja tein vain liian voimakkaan putkijarrun (taas kerran, pöh), niin kilttinä tyttönä Hilpi tuli sieltä pois, toisessa startissa oma liikesuunta taas ei tainnut oikein viedät putkea kohti tarpeeksi. Se ei selvästi vielä vieraassa ympäristössä ja kisatilanteessa kestä noita jarruja, kun on hieman epävarmempi kuin omissa treeneissä. Kepit piti suorittaa etenkin maksikoiralle ahtaasta avokulmasta, mutta niinpä vain tuo heti ekalla haki ne oikein ja vielä pujottelikin suht reippaasti ne kokonaan, vau! Toisessa startissa pujotteluvauhti kasvoikin sitten jo sen verran, ettei ihan pysynyt kasassa loppuun asti kepit, mutta yksi uusinta riitti ja Hilpi taas oli huolellisempi.

Keppien jälkeen okseri, ei olla treenattu maksikorkuisena  --> treenilistalle. Kuten myös kaikki muutkin erikoisesteet keppien jälkeen suoritettaviksi. Ja jottei liian helpoksi olisi rata käynyt, niin eiköhän vielä pituudellekin olisi pitänyt jonkinlaista jarrua/rytmistystä/kääntävää ohjausta tehdä, jotta ei mene pitkäksi seuraavaa ohjausta ajatellen. Ja sekös on tämä meidän heikoi kohta tällä hetkellä. Ensimmäisellä kerralla rytmitin sen liian voimakkaasti, Hilpi taas ihan äimänä, että mitä. Toisella kerralla se hämääntyi ehkä siitä, että jatkettiinkin kepeiltä suoraan ja unohti katsoa okseria (riman tiputus), mikä taas häiritsi myös pituutta. Onpa vaikea kombo okseri pituus, tätä pitää ottaa uudestaan! Ja myös kaikkia eri ohjauksia maksipituudelle, sitä kun harvemmin enää kolmosluokassa varsinkaan saa painattaa vaan ihan suoraan. 

Kaiken kaikkiaan olen kyllä ihan hirmu ylpeä Hilpistä. Vaikka tuo keinu on vielä hankala, erikoisesteet vielä vähän hiomattomat ja kontaktit kaipaavat itsenäistymistä, niin kyllä sen taidoilla jo ykkösen kisaradoille uskaltautuu. Yksikään rima okseria lukuunottamatta ei pudonnut, vaikka radalla oli takaakiertoja toisensa perään ja kepit oli ihan superit ensikertalaiselle. Ja rengasongelma näyttäisi olevan taaksejäänyttä elämää. Kovin armoton se on ohjaajalleen pienimmistäkin ohjausvirheistä, mutta opettaapahan ainakin ohjaamaan huolellisesti! Vaikka odotteluaika kisapaikalla ennen ratoja oli pitkä (3h), se jaksoi silti tehdä parhaansa ja nauttia koko touhusta. Tuon parempaa harrastuskoiraa en olisi kyllä voinut saada, se on mulle ihan täydellinen!  


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti