perjantai 26. joulukuuta 2014

Joulukoirat

Ensimmäiset jouluposeeraukset joulukortteja varten otettiin jo edellisten lumien aikaan, tosin vähän kiireen saattelemana. Siksipä kuvien joukosta löytyi vain kaksi kelvollista otosta, joilla muutamia sukulaisia ja tuttavia ilahdutettiin.




Joululoman alkajaisiksi hankittiin kotiin ikioma kuusi ensimmäistä kertaa. Hilpistä piparintuoksuiset koristeet olivat varsin houkuttelevia.



Ei joulua ilman agilitya. Aatonaattona käytiin tekemässä kotiläksyjä, sillä edelliset vakkuryhmän treenimme olivat kerrassaan surkuhupaisat. Niin ohjaaja kuin sitä myötä koirakin olivat niin pihalla, että mistään ei tullut mitään. Joten revanssi oli otettava kepeistä ja päällejuoksuista. Päällejuoksut eivät ole todellakaan mitään kaunista katsottavaa, mutta sainpas runtattua ne maagiset viisi päällejuoksua peräkkäin Sellan kanssa molempiin suuntiin ja Hilpinkin kanssa toisinpäin. Hankalat keppikulmat vaativat Hilpillä muistuttelua, mutta saatiin niissäkin nyt onnistumisia palastelun kautta.  Hyvillä mielin siis päästiin joulun viettoon ja tuleviin kisaviikonloppuihin keskittymään.
Koostevideo kotiläksyistä

Joulupäivät on mennyt mukavasti sukuloiden, Sella on avannut innolla paketteja, Hilpi on vielä vähän ihmetellyt tätä jouluhömpöttelyä. Mummolassa on parasta ollut lumi! Pian päästään pulkkailemaankin, jipii!











Kaksi seuraavaa viikonloppua kisaillaan taas Hilpin kanssa agilityssä, ihanan jännittävää!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti