Sivut

tiistai 10. helmikuuta 2015

Vapaaks yhtä aikaa pääsee, keväällä se valo

 
Koko päivän päässä ovat soineet kevätaiheiset laulut ja jalat ovat syyhynneet päästä lenkille. Lähes sydäntalvi ja ilma on kuin kevät olisi jo pitkälläkin. Tätä me on juuri niin kaivattu, lämpöä, valoa ja iloa!


Kaksi pientä elefanttia marssi näin...


Kohtahan voi jo uida.
Keväisen kelin kunniaksi kaivettiin frisbee talviteloilta ja sekös oli tytöistä mukavaa! Tutusta työnjaosta pidetään yhä kiinni, Sella koppaa ja Hilpi palauttaa. Tällä kertaa myös Hilpi onnistui kerran saamaan kopin ilmasta, kehitystä tapahtuu!




Vähän jarruissa vielä virittämistä.

 



Hilpi on aavistuksen itsekeskeinen, mitä tulee leikkimiseen.


 
 



Hilpi myös pääsi mallintaitojaan esittelemään pitkästä aikaa.
 
Hilpi 2 vuotta 3 kuukautta


 
Sellan kohdalla nämä poseerauskuvien saamiset yksin ovat aina tuhoon tuomittu ajatus. Se ei ymmärrä yhtään, että pitäisi näyttää sievältä ja ryhdikkäältä ja vielä muka innostua tästä paikallaan möllötyksestä.
 
Et oo tosissas. Täähän on kaikkea muuta kuin hauskaa, en edes yritä esittää muuta.
Lämmöstä nauttijat.

Jumppaan syödessäni, kuinka tehokasta!

Metsuri-Hilpi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti