Älä ota sitä vakavasti

Ainakaan liian vakavasti, kun kyseessä on harrastus. Viime aikoina agilityilo on ollut vähän kiven alla ja tilalle on astunut ahdistus ja riittämättömyyden tunne. Tällä hetkellä osittain jopa harmittaa, että aloitin Hilpin kanssa kisaamisen jo viime syksynä, sillä näköjään en pysty välttymään näiltä kisaamisen mukanaan tuomilta lieveilmiöiltä kuten siltä, että hommasta tulee suorittamista ja ei enää näe metsää puilta eli kaikki hyvä hautautuu tiettyjen ongelmien alle. Tällä hetkellä myös tuntuu, että meidän kehitys junnaa vähän paikoillaan ja se, jos mikä, turhauttaa. Pitäisi taas palata perusasioiden äärelle ja unohtaa kaikki tulokselliset tavoitteet ja unelmat hetkeksi, helpommin vain sanottu kuin tehty. Tällä hetkellä tuntuu jopa hiukan ironiselta kaikkien näiden painiskelujen keskellä seuraltamme saatu kunnianosoitus kuluneelta vuodelta. Meidät oli äänestetty seuramme lupaavimmaksi koirakoksi, mistä olen kyllä enemmän kuin otettu ja tästä jos mistä pitäisi nyt vaan ottaa kaikki tsemppi irti. Onneksi on huiput treenikaverit, jotka nostavat pään pystyyn, kun se alkaa painua.

Positiivisesti ajatellen Hilpi on varmasti paras opettaja, mitä agilityssa voi itselleen saada. Sen kanssa on saanut jo välähdyksiä siitä, mitä laji on parhaimmillaan, ja toisaalta taas on tullut kyllä ratkottavaksi jos jonkinmoista agilityongelmaa lentokeinuista rimojen roiskimiseen ja renkaan alitteluun. Yhdestä kun selvitään niin uusi odottaa - tällä kertaa se on mm. keksinyt, että rimoista pääsee alikin, jos haluaa aikaa säästää. Niin se vaan menee, että vauhti tuo mukanaan kyllä kaikenmoista ei niin mukavaakin, Sellan kanssa ei noihin ongelmiin ole liiaksi päässyt tottumaan. Mutta ongelmat on tehty ratkottaviksi, periksi ei anneta, vaikka nyt taitaa kyllä olla paikallaan hetken huili näistä puuhista.

Ja jos positiivisuuslinjalla jatkettaisiin sitten, niin yritän nyt katsoa eilisiä kisastartteja siltä kannalta, mikä siellä onnistui. Jos ei sitä kunniaa tälläkään kertaa osaksemme saatu, niin maine tuntuu kasvavan kisa kisalta. Hilpi saa yleisön sympatiat puolelleen yritteliäisyydellään ja ohjaajan osaksi jää sitten harmittelut siitä, ettei taaskaan onnistuttu täysin :) Agilityn ihanuudeksi voi todella kyllä laskea sen tsemppihengen, mikä kisoissa aina vallitsee. Videoista kiitämme meidän uutta huippua kisatsempparia Ailaa.

Ensimmäinen startti menee kyllä kamalimpien kisasuoritustemme kategoriaan. Suomalaishiihtäjien tavoin voisin selitellä ohjaajan pihalla oloa sillä, että flunssaisena ei jalka oikein nouse ja ajatus kulje, mutta kukapa pakotti kisaamaan taas tuolla olotilalla :) Ja kun hosumislinjalle lähdetään, niin siitä on aika vaikea päästä näemmä eroon. Ja Hilpi päätti puolestaan esitellä uutta rimanalitustaitoaan kisa-areenallakin, voi argh.  Mutta siihen positiiviseen... Itsevarma Hilpi ja kontaktit! Hilpihän oli lähdössä jopa röyhkeä pientä bordercollieta muistuttava otus, joka maanisesti tuijottaa edessä olevaa estesuoraa, eikä peppu pysy penkissä :) Tällä kertaa todella halusin keskittyä siihen, että kontaktit otetaan jopa liioitellun huolella ja tämä myös onnistui viidessä kuudesta kontaktista. Niissä oli varmuutta ja vauhtia! En tiedä uskallanko sanoa ääneen, mutta keinu-puomi-erottelu alkaa vihdoin toimia, katsokaapa vaikka Hilpin hienoja keinuja! Mitä sitten treenataan jatkossa, on kyllä kontaktien jälkeiset erikoisesteet. Eilen sekä rengas että muuri olivat vaikeita. Ja treenilistalle menee myös kepeille kokoaminen, Hilpi ei lyhyillä esteväleillä nyt vaan malta koota itseään niille. 

Toiseen starttiin Hilpi sai kaverikseen vähän sisuuntuneemman ohjaajan, pieni turhautuminen pistää jalkaa liikkeelle yllättävän hyvin :) Kepeillä piti kyllä huokaista pitkään, että sain taas kerätyksi tsempin loppurataan, mutta onnistuinpas olemaan luovuttamatta. Vaikka 15 virhettä radalta kerättiinkin, niin rata jätti vauhdikkuudessan hyvän mielen, hyvä näin.

Ollaan ehkä molemmat pienen tuumaustauon tarpeessa, jotta saadaan taas takaisin treeneihin se ilo ja itseluottamus ja kisoihin voittaja-asenne.  Nyt olisikin hyvä pitää vaikkapa pieni fysiikkatreenijakso molemmille. Tytöt eivät tosin täysin arvosta yrityksiäni saada niitä harjoittamaan lihaskuntoaan tuolla umpihangessa :) Prinsessoja mitä prinsessoja, polut on tehty kulkemista varten.

Mä oon jumissa.

Viime aikoina blogi ja omat ajatukseni ovat kyllä keskittyneet ehkä liiaksikin pelkkään Hilpiin. Mitä Sellalle sitten kuuluu? No tosi hyvää! Sella on ollut elämäniloinen oma itsensä, joka kyllä mukavasti tasapainottaa meitä enemmän ailahtelevia talouden muita tyttöjä :) Vähän harvakseltaan ollaan nyt päästy treenailemaan agilitya, mutta se mitä ollaan treenattu, on kyllä ollut hauskaa! Sen kanssa on niin terapeuttista tehdä rataa, kun päästään tekemään oikeasti nollaratatreeniä. Sillä on kyllä motivaatio (nälkä) kasvanut iän myötä huimasti kaikenlaiseen tekemiseen ja sen kohdalla kisatavoitteista luopuminen on ollut meidän harrastamisen pelastus! Tosin tulinpa tuossa juuri selanneeksi rally-tokon kisakalenteria ensimmäistä kertaa pariin vuoteen. Voitaisiin ehkä käydä Sellan kanssa keväällä koittamassa, millaista se avoimen luokan rallailu olisikaan. Tosin kovin pitkälle tuossa lajissa meillä ei ole asiaa ennen kuin kun neiti hoksaa omistavansa takajalat, voisiko joku hänelle tämän asian kertoa :)

Aina äänessä :)

Sisäinen kauneus näkyy myös ulospäin.

Hilpiä on henkisesti hieman koeteltu viime aikoina, hormonit tekevät sille kummasti tepposiaan aina juoksujen jälkimainingeissa. Apua epävarmaan olotilaan on saatu muun muassa zylkene-nimisestä luontaistuotteesta ja meidän pikkutirppa tekee paluuta vähitellen reippaaksi, rennoksi ja "aavistuksen" vilkkaaksi itsekseen. Jatkossakin, jos tulee muun muassa stressaavia ja henkisesti kuormittavia kisa- ja treenijaksoja, niin tuo aine on kyllä syytä pitää mielessä, se tekee niin ihmeitä näin herkän koiran palautumiselle. Tanjalle kiitos tästä vinkistä!

Onnellinen koiruus.

Valoa näkyvissä...

... nimittäin ohjaajan suoritusten tasaisuudessa. Eiliset kisat Janakkalassa palauttivat mukavasti uskoa omaan tekemiseen, vaikkakin opettivat taas myös siitä, kuinka pienestä voikaan olla kaikki kiinni.

Tuomarina radoilla oli ehdoton suosikkituomarini Anne Savioja. Hänen ratansa ovat aina sopineet jotenkin tämän ohjaajan järkeen, tälläkin kertaa oikeastaan kaikkiin ratoihin sai hyvän tuntuman jo rataantutustumisessa. Ensimmäiselle radalle meille tuli Hilpin kanssa jostain syystä aikamoinen kiire ja Hilpi ei ehtinyt lainkaan päästä tutuiksi hallin kanssa, kun jo oltiin lähtökuopissa. Ja on se vaan ihme otus, hallihämmennys vaihtui saman tien keskittyneeksi suorittamiseksi, kun agiesteet näkyivätkin edessä. Vähän alustatuntumaa hakien hyppyrata suoritettiin, mutta kerrankin virheettömästi. Takaaleikkaukseni jälkeinen rima kopsahti pahankuuloisesti, vaan kerrankin tuuri oli meidän puolella, eikä se pudonnut. Tällä suorituksella noustiin sijalle 2 ja saatiin siis toinen luvamme aikaan -11,19 (etenemä 4,84m/s).

Agiradoilla päästiinkiin sitten jo enemmän tekemisen makuun, kun alkoi Hilpi ja ohjaajan jalat jo vähän lämmetä. Ensimmäinen näistä olikin mielestäni päivän paras rata meiltä. Hyvä fiilis saatiin jo alkuun, kun uskalsin kerrankin tehdä putkijarrun kisoissa ja Hilpi luki sen vielä täydellisesti. Putken jälkeisellä hypyllä piti hiukan kasailla ajatuksia ja siksi ajoitus päällejuoksuun oli myöhässä, vaan eipä tuo Hilpiä onneksi haitannut. Harmillisesti A:n jälkeen muuri oli sellaisessa kulmassa, että ohjaajan olisi pitänyt siihen ehkä vähän vekata Hilpin nuolevan hyppytyylin tuntien. Nyt se tuli niin läheltä muurin toista reunaa, että tempaisi palikan mukanaan. Mutta keppien jälkeisen valssin ehdin (juuri ja juuri) tekemään koiraa häiritsemättä ja keinu oli tällä kertaa ihan super. Tältäkin radalta hopeamitali vitosella aikaan -14,17 (4,56m/s). Tuomari ihasteli Hilpiä palkintopallilla ja käski meitä pitämään muurin ehjänä seuraavalla radalla :)

Viimeiselle radalle lähdettiin hyvin rennoin mielin, sillä se vaikutti edellistäkin mukavammalta.  Alku sujuikin oikein kivasti, mutta on kyllä todettava, ettei Hilpi edelleenkään erota keinua ja puomia. Nyt on vaan vaihtunut asiat niin päin, että se epäilee esteen olevan ensisijaisesti keinu, ei puomi. Eli siis tästä arvonnasta seuraa hidas puomi. Noh, jatketaan treenejä. Putkijarrua olisi yllättäin tarvinnut myös puomin jälkeiselle putkelle, sillä Hilpin suunta putkesta olikin suoraan ihanille kepeille. Onneksi se kuulee radalla kuitenkin jotakin, vaikkei esteiden nimiä tiedäkään, ja sain sen kurssin käännettyä täpärästi. Keinu oli taas hieno tälläkin radalla. Rataa pohtiessani eniten arvoin sitä, kuinka tuon A:n kanssa tehtävän puolenvaihdon kanssa toimisin. Mutta koska meidän agiteemana on, että varmistelemaan ei aleta, niin tein sen ohjauksen, minkä koin itselleni mieluisimmaksi sillä hetkellä, eli persjätön A:lle. Viime viikon treeneissä kokeiltiin Hilpin kanssa kontakteilla sitä, että sitä ei prässättäisiinkään sanallisesti niillä, koska se selvästi hidasti sen menoa. Ja nätistihän se tuli loppuun asti ja 2on2offiin ilman jatkuvaa kiipee kiipee-huutelua. Vaan kisatilanne on hieman eri kuin treenitilanne. Olin harrastanut jo aikaisemmat radat pelkkiä nopeita vapautuksia ja nyt se, sanallisen vihjeen puuttumattomuus ja oma unohdus pitää kontakti loppuun saakka (ja katse siinä, mihin haluaa koiran laskeutuvan eikä missään yläilmoissa)  kostautui sitten Hilpin elämän ensimmäisenä kontaktiloikkana. Voi pahus! Ei kyllä käynyt mielessäkään, että se osaisi tuollaista tehdä, vaikka toki välillä on läpi kontakteilta tullutkin. Ja mistä tietää, että ohjaajan kontakti ei ollut riittävä . siitä etten itse nähnyt ottiko se alastuloa vai ei. Olisihan tuo A pitänyt uusiksi ottaa, mutta kaikki tapahtui niin nopeasti, etten oikein ehtinyt reagoida asiaan. Ja jos en ole etukäteen varautunut johonkin, niin enhän minä toimia osaa :) Eli jatkettiin loppuun ja Hilpi esitteli kyllä loppusuoralla oikein ilahduttavaa irtoamista, Tältä radalta siis vitosella kolmas sija radan nopeimmalla kellotetulla ajalla -16,92 (4,64m/s). Eli se nollavoitto ja serti oli sitten tuon kontaktivirheen päässä. Oi jospa olisinkin tehnyt A:n jälkeen sen valssin...

Yhteenvetona voi todeta, että olivathan nämä parhaat kisat tähänastisista. Ei täydellistä, mutta tasaista suorittamista, paljon onnistumisia ja jotakin yllätyksiä, treeni-ideoita taas riittää. Yksikään rima ei tullut alas, ohjaus pysyi kasassa jokaisen radan alusta loppuun ja uskalsin tehdä haluamiani ohjausratkaisuja ja unohtaa varmistelun.  Rentous toi kyllä mukanaan ohjaajalle muutamia vanhoja kammottavia maneereja, kuten tuon kamalan putkiin lähettämisen huitovalla kädellä, mutta onneksi koira on meistä se, joka hoitaa tuon tyylikkyyden menossaan :) Hilpi oli tuomarin mukaan hänen ehdoton suosikkinsa ;) Ja sainpahan takaisin sitä pikkuisen kadoksissa ollutta itseluottamusta taas, hyvillä mielin kohti seuraavia kisoja!

Nyt on varaa valita, millä leikkii!

Loppiaisjäällä



 

Loppiaisena uskaltauduttiin jo kirpeässä pakkaskelissä hieman avarammille kuvauspaikoille auringonlaskua ihailemaan. Näitä suloisia koiruuksia ei kyllästy kuvailemaan.

 

 

Juniorin kopittelutaidoissa vielä hiomista...

Annas kun konkari näyttää, miten toimitaan!

Jee, täällähän tulee vastaan tuttuja!

Pomppapörriäiset vauhdissa.



Kiinni on ja pysyy :)

Kukin pilkkii tavallaan.

Liitelyä Lohjalla

Sunnuntaina Hilpi kävi sukuloimassa ja kisareissulla Lohjalla. Jo toistamiseen kisasimme Salosen Martin mielenkiintoisilla radoilla, sai taas vaivata päätään ohjauksilla ja lyhyillä esteväleillä. Tällä kertaa ohjaajan säätäminen oli vähän vähemmällä, siitä voi olla iloinen :) Ja tavoitteena ollut kontaktin pito koiraan onnistui ainakin tavallista paremmin, edistystä. Kivituhkapohjalla oli kyllä luksusta kisata halliolosuhteissa ja vauhtia Hilpillä piisasikin, osittain ajatusta enemmän. Vaikka se täydellinen onnistuminen jäi taas kokematta, niin hyvän kisaseuran ja kannustusjoukkojen takia kisapäivä oli mukava. Kiitos myös suoritusten dokumentoinnista Elina ja Timo :)

Ensimmäinen rata oli hyppäri, joka tuntui tutustuessa aika hankalalta. Hyvä tsemppi saatiin kuitenkin siihen ja omaan liikkeeseen ja rytmitykseen sai kyllä olla tyytyväinen. Hilpi oli kivasti kuulolla, mutta rohkeni myös irrota. Renkaan jälkeiset kepit jännitti radalla eniten (rengas ohjasi suoraan viereiseen putkeen), enkä tutustumisessa uskaltanut siihen vastakäännöstä lähteä viime viikonlopun möhlimisen jälkeen yrittämään, pakkovalssista puhumattakaan.  Tuurilla siis mentiin, mutta Hilpi oli kiltti ja luki minimaalisen rytminmuutoksen ja pienen vedon oikein. Loppusuoran viimeiseen persjättöön ehtimistä epäilin, vaikka puolenvaihto oli oikeasti ainut järkevä vaihtoehto hyvän linjan saamiseksi. Siksi se jäi tutustumisessa kunnolla testaamatta, mutta radalla sen päätin kuitenkin tehdä. Ja ehtihän sen, mutta sen jälkeen kontakti herpaantui ihan pieneksi hetkeksi ja voih, rima alas.



Hiekka pöllyämään ja täysillä eteenpäin!

Rata ei ollut ilmeisen helppo muillekaan, kun tämä suoritus riitti kisan voittoon. Palkintopallille radalla nousi myös myöhemmin kisakirjaansakin merkinnän ansainnut Gini-sisko, harmi että missattiin palkintojenjako :P

Keyword-nahkat hienosti edustettuina!

Toisella radalla Hilpi kävikin sitten selkeästi edellistä kuumempana ja maltti hävisi nyt vauhdille. Keppitreeniksi meni, kun ensin ei löytynyt oikea väli ja sitten ohjaajan sivuirtoaminen oli liikaa. Mutta periksi en antanut ja asia treenattiin siinä ilman helpotuksia. Keppiuusinnat kyllä sekoittavat tämän ohjaajan päätä sen verran, että ote hieman herpaantui ja huolimattomuusvirheitä alkoi tulla. Mutta positiivista tällä radalla oli keinu! Ei mennyt lentämiseksi tällä kertaa, kun taktiikkana oli olla vastaanottamassa koiraa lähetyksen sijaan. Radalta tulokseksi siis kieltojen myötä hyl.

Kyllä mä pystyn näille jarruttamaankin, kun keskityn.



Kontaktit vähän lipsuivat tässä vireessä, mutta yritystä ei puutu Hilpiltä.

Jes, se onnistuu!

Maali häämöttää!

Kolmas rata oli edellisiä simppelimpi, ja ohjauksellisesti selkeämpi. Pitkän suoran päässä ollut keinu onnistui, vaikka vähän liikaa sitä varmisteltiinkin. Lyhyet estevälit vaan eivät sopineet meille tälläkään radalla, kun renkaalta olisi taas kerran pitänyt kepit löytyä niin pian ja ohjaaja ei uskalla koiraa jarruttaa. Ajatuksenani oli pikkaisen helpottaa keppien hakua omalla sijoittumisella, vaikka se vaati takaaleikkauksen kepeille. Kun oikea väli löytyi niin takaaleikkaus oli sitten liikaa Hilpille. Mutta saatiin tämäkin treenattua yhdellä korjauksella, eli ei siis hukkarata tämäkään :) Tulokseksi radalta 10. Tämä rata ei videolle tarttunut, mutta todettakoon vielä, että kyseessä oli päivän ainut kaikki rimat ylhäällä -rata meiltä :)

Tarkka tuomarisetä :)

Hilpin kanssa ollaan kyllä pian ihan ykkösluokan spesialisteja, kun niitä tähän tahtiin tahkotaan :) Sella oli nostettu kakkosiin ja noilla starttimäärillä, mitä on kisattu, mutta se kertonee enemmän rataprofiilien muutoksesta ja koiran vauhdista, kun taidoista. Hilpin kanssa agility on niin erilaista,
kun on pitänyt opetella täysin uusi ohjausrytmi ja se ei nopeana reagoijana anna anteeksi yhtäkään virhettä ajoituksessa tai kontaktin pidossa. Mutta se varmasti opettaa myös minut paremmaksi ohjaajaksi ja palkinto sinnikkyydestä odottaa tulevaisuudessa, uskon näin. Ja pääasia, että hyvä fiilis säilyy radasta toiseen, eiköhän niitä nappisuorituksiakin sieltä tule jossain kohtaa sen myötä. Periksi ei anneta eikä varmistelemaan aleta :)

Ihanat talvikelit ovat taas täällä, mutta eipä nuo meidän viluvillet liikoja tarkene hangessa telmiä. Talven myötä pakkasiin toivottavasti pääsee tottumaan.