Sivut

torstai 18. heinäkuuta 2013

Hoidossa, treeneissä ja sm-nollatili avattu :)!

Viime viikon omistaja oli reissussa ja koirat mummolassa hoidossa. Tiedossa oli toimistopäivä ja pihalla köllimistä. Tytöt olivat olleet kiltisti, ja kotiin oli kiva palata, kun oli niin riemuisa vastaanotto!




Hilpille maistuvat mustikat :)
Nuhjaajat





Päiväunet pihalla.
Lomailureissulla saivat koirat leikkiä myös peltojäniksiä. Ei oteta tuota peltojen tallomista tavaksi, se oli ainutkertaista hupia vain :)



Kotiin palattua Hiipula pääsi tekemään kotiläksyjä. Koostin puuhista videon kivaksi muistoksi. Tuuliäänet videolla ovat enemmän kuin häiritsevät, mutten löytänyt mitään sopivaa taustamusiikkiakaan videolle. Hienosti Hilpi kyllä lukee jo ohjauksia, vaikka ne eivät niin huolellisia olisikaan. Välillä tosin putket vievät mennessään ja unohtuu katsoa, mitä näytetään :)


Sellan kanssa tehtiin rengastreeniä, se kun on viime kisoissa aiheuttanut harmaita hiuksia. Keskiviikkona suunnattiin sitten Tampereen Eteläpuistoon iltakisoihin hyppyratoja kokeilemaan. Tuolta puistosta on kyllä kaikenlaisia muistoja meidän kisauran varrelta, häiriöherkälle koiralle ei ehkä paras paikka :). Mutta lähes tasan kolme vuotta sitten sieltä aloiteltiin myös koko kisaaminen. 

Molemmilla radoilla oli renkaat, mutta ei ongelmia suorituksissa, jes! Eka rata oli aikamoista piirin pyörimistä ja Sellaa sai hoputtaa minkä kerkesi. Alusta oli taas erilainen eikä vire oikein kohdallaan, mutta tunnollisesti Sella suoritti radan virheettömästi. Olin varma, että yliaikaa olisi tullut rutkasti, mutta ilman sen suurempia kaarroksia etenemäksi tuli kuitenkin 3,78 ja yliajaksi pikkaisen harmittavat 18 sadasosaa :P Huipputyytyväinen ei rataan voinut olla, mutta siitä sai kyllä tsemppiä seuraavaan koitokseen.

Toisella radalla päästiin sitten irrottelemaan Mujusen pitkillä suorilla ja esteväleillä. Radalla oli oikeastaan yksi ainut kohta, mikä etukäteen vaikutti aikamoiselta ansalta, nimittäin renkaan jälkeinen putkensuu. Hyvistä suunnitelmista huolimatta olin kohdassa itsekin aivan liian myöhässä, kun en uskaltanut vedättää kepeillä tarpeeksi, mutta viime tipassa tilanne pelastui. Jokseenkin tahmealla radalla paras kohta oli takaakierrot, jotka Sella suoritti kivan näköisesti. Maaliin tultiin siis virheettömällä suorituksella ja Mujusen armollisten etenemien myötä tuloskin oli komea -10,43 ja sijoitus 9/48. Ensimmäinen nolla ensi kesän sm-kotikisoja ajatellen on nyt saavutettu, aikas mukava ajatus! Ja hyvältä tuntuu myös se, että tosiaan voidaan saada virheettömät suoritukset myös kahdella peräkkäisellä radalla, eli tuplanolla ei ehkä ole aivan mahdotonta saavuttaa. Ei me niitä nollia kuitenkaan lähdetä oikein metsästämällä metsästämään, treenatakin pitäisi jaksaa muuten paljon motivoituneemmin. Kisaillaan nyt silloin tällöin ja nautitaan onnistumisista ja yhdessä tekemisestä ja jos sen sivutuotteena nollia vielä syntyisi, niin mikäs sen parempaa.   



Nahkoja, tai skinhead-lassieita, kuten puistoon eksynyt laitapuolen kulkija pehkonsa kanssa kommentoi, oli eilen edustamassa kivannäköinen värisuora :):

Zini, Sella ja Aino jäähdyttelemässä :)
Sella oli urakkansa jälkeen aikamoisen väsynyt, kisaturisti Hilpissä sen sijaan virtaa tuntui aina vaan riittävän. Pentu oli niin tohkeissaan mukana lenkeillä ja jätti haukkumisenkin tällä kertaa vähemmälle. 
 


2 kommenttia:

  1. Löyty teijän blogi, yövuorossa ollessa on aikaa surffailla :) Noi hilpin agi videot on aika makeet!! Vau! Kiitos muuten tän päiväsestä treeni seurasta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tällainen päiväkirja meillä on omaksi iloksi :) Sä voit myös kiduttaa itseäsi noilla Hilpin vauva-ajan kuvilla ja videoilla... ;) Kiitos itsellesi treeni-ideoista!

      Poista