perjantai 18. toukokuuta 2012

Helatorstain rally-tokokisat

kuva Maria Kokkinen
Rohjettiin sitten vihdoin ja viimein lähteä koittamaan tätäkin lajia kisasuorituksena. Vähän etukäteen jännitti se, malttaako Sella keskittyä rally-tokoiluun kentällä, jossa se on tottunut agilitya kouhottamaan. Aluksi pyörittiinkin jonkin veran kisa-alueen liepeillä, jotta neiti hoksaisi, ettei nyt ole tarkoitus tehdä aksaa vaan pitää pää kylmänä ja maltillinen kontakti ohjaajan kanssa. Yllätyksekseni rally-kisoissa on etukäteen nähtävillä kisaradat, joten ehdimme hieman treenatakin radalla vastaantulevien kylttien suorituksia. Rata alkoi heti 360 asteen käännöksellä vasempaan, mikä ei ole meidän vahvuuksia, joten sitä vähän sitten harjoiteltiin parkkiksella. Oma jännitys pysyi kyllä yllättävän hyvin kurissa, joten rauhallisin mielin tutustuin rataan.

Itse kisasuoritus alkoi hieman haparoiden. Selkeästi neiti ei oikein ollut kartalla mitä tapahtuu, eikä lähtenytkään alussa seuraamaan, vaan huiteli omiaan. Lähtötilanteita pitää siis treenata erityisesti ja keskittyä siihen, että on itse napakka niissä. Hyvin pian sain kuitenkin Sellan haltuun ja loppurata meni ihan hyvällä vireellä. Kontakti säilyi koko loppuradan ja tuuriakin oli, sillä muita meille haastavia kylttejä ei radalla tällä kertaa ollut. Lopputulos oli siis 98/100 pistettä ja sijoitus 4/20. Kisakirja siis korkattu tässäkin lajissa! Lopussa päästiin harjoittelemaan hieman niitä haukkumista aiheuttavia taputustilanteita, kun jokaiselle koirakolle jaettiin arvostelulomake erikseen.

Kaipa sitä täytyy katsoa, koska olisi seuraavia rally-toko-kisoja tiedossa, niin voitaisiin se epävirallinen RTK1-tunnus hankkia lähiaikoina. Todellinen haaste alkaakin sitten tässä lajissa vasta avoimessa luokassa, kun ei ole sitä hihnaa tukena ja turvana. Sitäkin pitänee päästä kyllä kokeilemaan, kun koiralla tuntuu jo malttia ja miellyttämisenhalua riittää tämänkin lajin saralla :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti