keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Agilitya ja näyttelytreenejä

Jopas me nyt touhuillaankin, kun saa ihan jatkuvasti tänne asioita muistiin kirjata :) Eilen oli taas perinteiset agitreenit Keiniksellä. Rata oli suht simppeli ja hyvin siinä onnistuttiinkin, lopun vauhtisuora oli tosi hyvä Sellalta, samoin kontaktit. Aalla oli targetti tuomassa vauhtia ja varmistamassa pysäytystä, hyvin meni! Parempi pitää sitä nyt vauhtia tuomassa jonkin aikaa. Radan ohessa tehtiin Minnan opastamaa jumppasarjaa 5 hyppyesteellä. Eka väli oli viisi jalkaa, loput kuusi. Kolme toistoa oli sopiva määrä näin alkuun ja ne tehtiin lähettämällä targetille. Sellalla on ihan ok hyppytekniikka tällä hetkellä, mutta jumppailu ei kyllä olisi pahitteeksi.

Tänään kävästiin näyttelytreeneissä harjoittelemassa sitä niin jännittävää tutkimisosiota. Kolme eri ihmistä tuli Sellaa kopeloimaan ja onnistuivat jopa hampaat katsomaan tällä kertaa, tosin nakkia oli koko ajan tarjolla. Vähän meinasi hampaita katsoessa peruutella, täytyy itse pysyä sen vieressä tai vähän takana, jotta ei sitä pääsisi tekemään. Ehkäpä tästä möröstä siis päästään, kunhan harjoitellaan! Täytyy katsella nyt joitain mätsäreitä sitten, missä saadaan taas lisätreeniä. Seisomiset meni ihan kivasti (jopa se 2 minuutin pelkkä seisomisharjoitus!), vaihdettiin ketjupanta pois tavalliseen noutajahihnatyyppiseen näyttelyhihnaan, mikä tuntui olevan Sellalle mieluisampi. Alussa Sella oli jopa aika innoissaan näyttelytouhuista, loppua kohti vähän into laski, kun on niin mälsää. Otettiin kyllä hyvänä häiriötreeninä siinä sivussa tokoa, saatiin jopa paikallamakuukaverikin! Tokosta puheenollen uudella kapulalla pitoharjoitukset ovat käynnistyneet ihan kivasti, muutaman sekunnin Sella jo pitää ilman apuja ja malttaa odottaa naksautusta ja palkkaa!

Huomenna taas vielä rally-tokoillaan ja sitten suunnataankin nokka kohti mökkiä ja lomailua :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti