lauantai 11. toukokuuta 2013

Fiiliksiä rotumestiksistä


Torstaina oltiin Sellan kanssa Ojangossa collieiden agilityn rotumestaruuskisoissa. Kisapäivä oli kovin helteinen ja meno oli vähän sen mukaista. Tuliaisina kotiin hyl, yliaikanolla ja palaneet poskipäät :) Mutta tulipahan koettua nyt sekin, että Sellan kanssa voi myös saman kisapäivän aikana tapahtua täysi floppi ja myös jonkinlainen onnistuminen. Ekalle radalle lähdettiin kyllä jo aika luovuttaneina, Sella ei lämppäesteillä saanut minkäänlaista työskentelyä päälle ja ihanneajan etenemä Risto Ojanperän agiradalla oli 4,1 -  mahdoton tehtävä meille tuolla vireellä ja kelillä.  No onnistuttiinkin hyllyttämään sitten jo kakkosesteellä ja rata sisälsi myös perinteiset aivan tolkuttomat kontaktien alastulot (Sellalla ei ollut mielessäkään pysähtyminen, ei se toki virhettä niistä kuitenkaan ota). Jos jotakin hyvää tuosta radasta pitää löytää, niin pysyi sentään lähdössä ja kepit haki itsenäisesti. Mutta vauhti, se katosi auringon mukana tyystin jonnekin.

Ratojen välisen ajan piti koiraa kuljettaa lähes koko ajan mukana, kun ei uskaltanut kuumaan autoonkaan jättää. Sella oli kyllä varsinainen kisaturisti, ihmisten makkarat kiinnostivat ja muuten otettiinkin epätavallisen lunkisti ilman turhaa huutamista. Ei se aina jaksa Sellakaan. Tokalle radalle ei siis odotuksia muuta kuin se, että ihanaa kun on hyppäri ja voi unohtaa kontaktit. Tälläkään radalla ei kyllä ihan kunnon draivia Sellasta löytynyt, mutta yliajasta voi kyllä silti syyttää oikeastaan vain ohjaajaa. Valsseja pitäisi niin harjoitella nopeammiksi ja ajatus pitäisi pitää ohjauksessa koko radan ajan. Mutta hyvä fiilis tästä radasta silti jäi ohjausmokista huolimatta - koira yritti kuitenkin ihan tosissaan, vaikkei nyt ihan vauhdikkaimmillaan ollutkaan. Tulos siis 2,83 ja sijoitus 14/81.

Pitkästä aikaa tuli myös kisarata videolle: http://www.youtube.com/watch?v=YYl1fVblx44

Oli kyllä ihan kiva kokemus nuo rotumestikset, sai hyvän katselmuksen rodun tämänhetkiseen agilitytasoon. Kun noita vauhdikkaimpia koiria ja niiden taitavia ohjaajia katseli, niin tuli kyllä hyvä fiilis, colliellakin voi  tehdä näyttävää agilitya!
Sella liitelee. Kuva Sanna Piironen.

Myös edellisien kisojen paprazziotokset olivat jo nähtävillä ja mainioita otoksia on myös Sellasta. Kuvissa ja nyt kun tarkemmin katsoo niin videollakin näyttäisi siltä, että Sella ponnistaa aika läheltä estettä. Täytyykin tuota etäisyyden arviointia harjoitella erityisesti seuraavissa hyppytreeneissä. Kuvat on ottanut Juha Karimäki, E-HKK:n luottokuvaaja :).


Intensiivistä menoa kepeillä :D


Siinä se meidän nolla menee palikkana alas :)

Rimaa hipoen mennään :)

Kun me oltiin Sellan kanssa reissun päällä niin Hilpi kotona opetteli isännän kanssa temppuja. Nyt se osaa antaa tassua - kunnon koira siis :)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti