lauantai 4. toukokuuta 2013

Motivoitumassa Vappu Alatalon opissa

Tänään oli pitkään odotettu Vappu Alatalon motivointiklinikka ja täytyy taas heti tuoreeltaan kirjata ylös pääasiat, mitä klinikalta sai irti. Motivoinnin (joka on aina rakennettua, mikään koira ei ole luonnostaan motivoitunut) kannalta tärkeimmäksi asiaksi nousi ajatus siitä, että ohjaajan tulee olla koiralle kaiken kivan alku ja juuri. On siis opittava näkemään, mistä koira tykkää ja saada se omiin käsiin. Tähän keinot ovat hyväksyttävän käytöksen vahvistaminen ja palkkioiden rajaaminen. Motivoinnin kannalta olennaista on juuri tuo väärin tekemisen mahdollisuuksien rajaaminen etukäteen sen sijaan, että koira onnistuisi tekemään väärin ja sitä torutaan siitä. Näin säilytään koiran mielessä sinä kivana, reiluna tyyppinä. Vapun ohje oli, ettei koiralle mikään saisi olla täysin ilmaista. Kotitehtäväksi saatiinkin miettiä, mitä arjessa voisi laittaa koiralle verolliseksi, eli mitä käytännön elämän asioita voi käyttää palkkana halutusta toiminnasta. Tässä on ainakin Sellan kanssa menty niin metsään viime aikoina. Sen ei oikeastaan tarvitse esimerkiksi pyytää lupaa mihinkään toimintoon arjessa. Täytyypä siis ottaa tavaksi vaikka istuminen ennen ovesta ulos pääsyä ja jotakin rutiinia ennen ruokailua - samat säännöt kuin Hilpilläkin on.

Toinen läksy oli tehdä koiralleen palkkaranking kolmelta osa-alueelta: syötävät asiat, esineet ja toiminnot (esim. juokseminen, nuuhkiminen tms). Mikä on paras juttu ja mikä taas vihonviimeisin palkka? Palkkion laatua voi sitten systemaattisesti vaihdella treenistä ja vireestä riippuen.  Toistojen määrää painotettiin myös tässä koulutuksessa: 1-3, maksimissaan 5.

Kolmas läksy oli ottaa oppia koirien keskinäisestä leikistä ja hyödyntää sitä omassa leikissä koiran kanssa. Koirien välinen leikki on vaihtelevaa ja vuorovaikutuksellista, miksei myös ihmisen ja koiran välinen leikki. Mutta jos leikki halutaan valjastaa motivointiin, on ihminen se, joka päättää aina koska leikitään ja koska leikki loppuu. Jos koira luovuttaa ennen aikojaan, on vain leikittävä itse paremmin. Leikkiteemalla jatkettiin myös Hilpin omassa osuudessa. Minua opetettiin leikittämään taisteluleikkiä oikein (käsi paikallaan, liike vartalosta, myötäillään koiran liikkeitä) ja kylläpä aikamoinen ärrimurri Hilpistä kuoriutuikin taas esiin. Lisäksi treenattiin kiinnostusta kuolleeseen leluun. Tähän oli kaksi metodia: 1. Taisteluleikki, pannasta kiinni ja lelun jättö, askel (etäisyyden kasvatus ja vaihtelu) taaksepäin, koiran katsekontakti esineeseen, vapautus lelulle ja mukaan leikkimään sillä. 2. Taisteluleikki, pannasta kiinni ja lelu irti, heitto kauemmas ja odotetaan että lelu kuolee, vapautus lelulle ja itse mukaan leikkimään. Hilpi innostui näistä leikeistä kyllä kovasti. Lisäksi sen kanssa otettiin pentuluoksetuloja niin, että harjoiteltiin ohjaavaan käteen tulemista samalla. Hilpistä ihan huippuleikki taas kerran.

Leikkimisen lisäksi harjoiteltiin koiran vireen laskemista, sillä tätä taitoa Hiipulan kanssa tullaan myös tarvitsemaan. Yksinkertaisesti tämä tehdään niin, että lyhyen leikkisession jälkeen otetaan pannasta kiinni ja rapsutellaan koiraa. Panta on Vapun mukaan taikasana koiran hallinnassa ylipäätänsä. Hihna tulisi laittaa koiralle aina leikin aikana, ettei hihnaan jouduta vaan päästään. Jos koira alkaa tehdä sijaistoimintoja, kuten Hilpi alkoi kaivella odotellessa maata, se ohjataan pois tällaisesta tekemisestä nostamalla pannasta, viemällä pois hihnassa. Koiralle ei sanota mitään. Kun se taas tarjoaa vaikkapa kontaktia tai on muuten halutulla tavalla, palkitaan. Niin yksinkertaista vahvistaminen ja rajaaminen on :) Vappu kehui Hilpiä ihan mahtavaksi rotunsa edustajaksi, hyvät eväät meillä pitäisi harrastamiseen olla ainakin sen puolesta :)

Sellan kannalta hyviä ideoita syntyi myös paljon toisten koirien suorituksia seuraamalla. Sellan taisteluintoon treenikentällä on varmasti vaikuttanut se, että sen kanssa ei ole yksinkertaisesti osattu leikkiä oikein. Vapun mukaan jokainen koiran suusta leikin alussa riuhtaistu lelu on kuin litsari naamalle, josta pehmeämpi koira lannistuu. Alkuun siis varsin hento ote lelusta itsellä, jotta koira saa vahvistusta leikilleen. Klinikalla oli myös yksi pitkäkarvainen collie, josta tuli niin mieleen Sella jokunen vuosi sitten. Vappu määritteli koiran hivenen ympäristöaraksi ja ohjaajakovaksi koiraksi ja myös melko tyypilliseksi rotunsa edustajaksi. Koiran eleistä näki niin samoja piirteitä, mitä Sella teki nuorempana - kaikki ärsykkeet ympärillä herättivät huomion ja ne piti tarkastaa ja vapaassa tilassa (ei käskyn alla tai töissä) haahuillaan omia. Ärsykkeet on Sellan osalta saatu treeneissä kontrolliin (mutta vieraissa kisapaikoissa edelleen vaikeaa), mutta kyllä tuo vapaana olo houkuttelee sitä edelleen haukkumaan ja testailemaan kontakteja itsekseen. Tämä limboaminen pitäisi koiralta rajata pois, eli taidetaanpa Sellan kanssa kokeilla tätä myös treeneissä. Aina kun työstä tulee tauko, koira hihnaan parkkiin.Yleensä olen näissä tilanteissa leikittänyt sitä sen minkä se leikkii tai syötän namia ohjeita kuunnellessani, vaikka eihän sen kuuluisi saada parkissa olosta palkkaa. Ja tuo leikkiminen pitäisi saada kanssa kontrolliin niin, ettei se luovuttaisi ekana. Hippaleikit ovat kuulemma hyviä juuri sellaisten koirien kanssa, jotka eivät niin taistele. Eli muistilistalle hihna treenitaskuun ja hippaleikit Sellalle mieluisan lelun kanssa käyttöön palkkaus/viritysvaiheessa. Myös Vapun esittelemä luoksetuloja ja paikallapysymistä harjoituttava yykaakoo leikki täytyy ottaa molempien koirien treeniohjelmaan. Kuten myös kahden lelun leikki ainakin Hilpille, jotta saataisiin lelun luvoutuksia treenailtua.

Kylläpä sai taas uutta näkökulmaa koiran kanssa elämiseen ja harrastamiseen. Nyt vaan pitäisi johdonmukaisesti jaksaa näitä asioita treenata. Onneksi ei tarvitse yksin olla vastuussa Hilpin leikkiharjoituksista, Sella hoitaa kyllä tätä hommaa myös varsin kiitettävällä tavalla:



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti